Äitiyspakkaus – suomalainen instituutio

äitiyspakkaus laatikko.jpg

äitiyspakkaus avattu.jpg

Muutama päivä sitten tuntui, kuin joulu olisi saapunut etukäteen: saimme nimittäin haettua äitiyspakkauksen!

Heti raskauden alusta lähtien minulle oli itsestään selvää, että tulen ottamaan äitiysavustuksen nimenomaan pakkauksen, enkä rahan muodossa. Äitiyspakkaus on mielestäni yksi parhaista innovaatioista koko suomalaisuuden historiassa. Uskon, että aikanaan äitiyspakkauksella on ollut todellinen vaikutus lapsikuolleisuuden vähenemiseen. Mahtavaa, että tätä ideaa on nyt alettu viemään myös maailmalle. Muun muassa Skotlanti on ottanut oman versionsa äitiyspakkauksesta käyttöön.

Joka vuosi, kun uusi äitiyspakkaus julkistetaan, viriää keskustelu sen sisällöstä ja etenkin vaatteista. Eivät kaikki vaatteiden kuosit itseänikään niin paljon miellytä, että sellaisia valitsisin ensisijaisesti lapselleni, mutta mielestäni kyse on kuitenkin aika toissijaisesta asiasta. On niin mieletöntä, että hyvinvointivaltiomme takaa kaikille äideille tulotasosta riippumatta starttipaketin, jossa on vauvan, äidin ja puolison hyvinvointia edistäviä tarvikkeita. Kelan sivuilla on esitelty tarkemmin koko vuoden 2018 äitiyspakkauksen sisältö, jos siihen haluaa tarkemmin tutustua.

äitiyspakkaus suosikit.jpg

Yllä olevassa kuvassa on omat suosikkini äitiyspakkauksesta. Vaatteista kissakuvioiden body ja mustavalkoiset raitalegginsit miellyttivät eniten omaa silmääni. Villahousut ja -myssy valikoituivat suosikkeihini materiaaliensa perusteella. Valkoiset housut ovat 100-prosenttista villaa! Pahoin kuitenkin pelkään, että meidän todennäköisesti kevättalvella syntyvä vauvamme on ensikuukausina liian pieni käyttämään housuja, ja vuoden päästä syksyllä ne taitavat olla jo auttamattomasti liian pienet. Toivotaan, että housut pääsisivät edes kerran käyttöön!

Vihreä esine on maistelututti, ja mielestäni huippuidea: tutin suuosassa on pieniä reikiä, ja sen sisään voi laittaa pieniä paloja ruokaa, esimerkiksi hedelmiä. Reikien kautta vauvan suuhun päätyy pelkkää nestettä tai pieniä määriä sosetta. Näin vauva pääsee maistelemaan uusia makuja ilman tukehtumisriskiä. Tuttia voi käyttää 6 kuukauden iästä lähtien.

Muita hyödyllisiä esineitä äitiyspakkauksessa ovat mielestäni esimerkiksi kynsisakset, rintaliivien suojukset, ruokalappu ja suoja-alusta, jota voi käyttää vaikkapa suojaamaan vauvan patjaa pissavahingoilta. Hienoa, että myös äidin hyvinvointia on mietitty nännivoiteen, terveyssiteiden, liukuvoiteen ja kondomien muodossa. Kondomit ovat itse asiassa mielestäni erittäin tärkeä osa äitiyspakkausta, sillä Suomessa suuri osa raskauden keskeytyksistä tehdään juuri synnyttäneille äideille. Tarkkaa syytä siihen, miksi äidit tulevat ei-toivotusti raskaaksi pian vauvan syntymän jälkeen, ei kai tiedetä. Osasyynä voi olla ehkä se, että imetyksen ajatellaan toimivan ehkäisykeinona. Tietyissä tapauksissa näin voikin olla, mutta yleisesti imetystä ei pidetä tarpeeksi luotettavana ehkäisykeinona. Synnytyksen jälkitarkastuksessa äidin kanssa yleensä keskustellaan ehkäisystä, mutta jälkitarkastukseen mennessä monet ovat jo ehtineet aloittaa yhdynnät. Siksi kondomien mukana olo on siis mielestäni tärkeää.

Mitä mieltä te muut olette tämänvuotisen pakkauksen sisällöstä, tai äitiyspakkauksesta ylipäätään?

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *