Joulu on ohi, ja vauva on pian täällä
Joulu sujui meillä tänäkin vuonna mukavan rauhallisissa merkeissä. Kolmen päivän aikana kiersimme vanhempien ja perhetuttujen luona viidessä eri paikassa, mutta rauhoittumaankin ehti hyvin. Nyt olen vielä välipäivät ja ensi viikon töissä, ja sitten äitiyslomani alkaa. Tätä kirjoittaessani on tapaninpäivän ilta ja olen vielä ihan lomatunnelmissa, mutta eiköhän työmoodi ole palautunut jo viimeistään huomiseen lounastaukoon mennessä.
Sain tänä jouluna taas ihania lahjoja. Kuten etukäteen arvelinkin, vauvaamme lahjottiin jo nyt suloisten vaatteiden muodossa. Minä sain mieheltäni ihanan, alpakanvillaisen kaulahuivin, josta olin aikaisemmin hänelle vihjaillut. Itse ostin miehelleni hänen toivomansa hiihtotakin, sillä urheiluvaatteita ei kuulemma voi koskaan olla liikaa.
Ostimme viimeisiä joululahjoja vielä päivää ennen jouluaattoa. En tajua, miten lahjojen hankkiminen tuntuu joka vuosi jäävän niin viime hetkille, vaikka ne ovat ainoa asia, josta meidän tarvitsee huolehtia. Muutoin pääsemme jouluna syömään valmiisiin pöytiin. Toista se tulee olemaan sitten joidenkin vuosien päästä, kun osat vaihtuvat eivätkä omat vanhempamme enää jaksa tai halua järjestää joulua.
Jouluun kuuluu tietysti olennaisesti herkuttelu, ja kuten aikaisemmin on jo varmasti tullut selväksi, sen vuoksi viime päivät ovat olleet haastavia. En ole pystynyt kieltäytymään kaikista herkuista, vaan olen sortunut muutamaan joulutorttuun ja suklaakonvehteihin. Herkuttelu on toki jäänyt vähemmälle kuin tavallisena jouluna, mutta silti olen tuntenut huonoa omaatuntoa siitä, että verensokerini eivät varmasti ole olleet sitä, mitä niiden pitäisi olla. En ole uskaltanut niitä oikein nyt mittaillakaan, mikä on vielä lisännyt syyllisyyden tunnetta. Joulu kuitenkin oli ja meni, ja nyt olisi aika palata taas ruotuun syömisten osalta. Pahoin kuitenkin pelkään, että viimeiset viikot saattavat olla aikamoista taistelua mielihaluja vastaan. Himoni sokeria kohtaan oli jossain vaiheessa niin suuri, että näin unta irtokarkkilaareista.
Nyt, kun joulu on ohi, tuntuu laskettu aika olevan paljon lähempänä. Lähestyvä synnytys on alkanut jännittämään enemmän, ja se on hiipinyt myös uniini. Vaikka vauva ei todennäköisesti synny vielä viikkokausiin, olen jo alkanut kuulostelemaan vatsakipujani hieman sillä mielellä, että voisiko nyt olla tosi kyseessä. Selvästikään ei tähän mennessä ole vielä ollut, mutta silti olen jo pohtinut, että entä jos en sitten tajuakaan synnytyksen käynnistyneen, kun niin lopulta käy. Varmasti ihan aiheeton pelko, mutta mistäpä ei tämä stressaajaluonne keksisi huolehtia!