Kun raskaus ahdistaa
En oikein tiedä, mitä etukäteen odotin, vai odotinko mitään. En ainakaan sitä, että raskaus voisi aiheuttaa näin paljon huolta. Osittain sen vuoksi minut määrättiin tällä viikolla sairauslomalle töistä.
Alkuraskauden aikana odotin innolla, että alan tuntemaan vauvan liikkeitä. Sitten, aika tarkalleen puolivälissä raskautta, aloin tunnistamaan potkuja. Aluksi oli vain ihanaa, kun vauva ilmoitti olemassaolostaan. Tiesin, että alussa liikkeet tuntuvat vain satunnaisesti, joten en millään tavalla seurannut niiden määrää. Sitten potkuja alkoikin tuntumaan jo päivittäin. Samaan aikaan töissä kiire lisääntyi. Tunsin työpäivän aikana usein ohimenevää kivun ja paineen tunnetta vatsassa, enkä kaiken muun keskellä pystynyt huomioimaan vauvan liikkeitä. Iltaisin rauhoittuessani potkut kyllä tuntuivat.
Jonkin verran olen ollut huolissani vauvan voinnista koko raskauden ajan, mutta viime viikkojen aikana kokemani työstressi pahensi sitä eksponentiaalisesti. Stressi aiheutti sen, etten enää nukkunut kunnolla tai uskaltanut luottaa omiin tuntemuksiini. Muutamana päivänä olin melkein varma, etten tuntenut vauvan liikkeitä ollenkaan, tai ainakin normaalia vähemmän. Lisäksi stressasin sitä, miten oma stressini vaikuttaa vauvaan.
Nyt olen ollut muutaman päivän pois töistä. Vaikka olo on sen vuoksi ollut vähän syyllinen, olen kyllä myös huomannut, ettei sairaslomaa ihan turhan takia määrätty. Unenlaatu on edelleen heikko, mutta vauvan liikkeet tuntuvat onneksi taas selkeämmin. Onneksi uskalsin puhua asiasta neuvolassa. Jos jollain muulla on yhtään samanlaisia tuntemuksia, suosittelen kertomaan niistä omalle neuvolaterveydenhoitajalle. Hänen tehtävänsä on kuunnella ja tarvittaessa järjestää lisäapua. Lisäksi ihan jo pelkästään omien ajatusten ja tunteiden ääneen sanominen voi olla helpottavaa.
Toivon, että tämä breikki antaisi minulle voimia jaksaa loppuraskaus luottavaisella mielellä. Tällä hetkellä kuitenkin toivon, että vauva olisi jo sylissäni eikä vatsassani. Vaikka tietysi vauvan synnyttyä tulevat sitten ihan uudet huolenaiheet, mutta ainakin voin jakaa ne tasavertaisesti puolisoni kanssa. Olisi ihana kuulla, jos jollain muulla on ollut samanlaisia tuntemuksia. Mistä olette saaneet luottamusta siihen, että kaikki menee hyvin?