Kun lapseni vähän aikaa sitten täytti vuoden, minulle iski pienimuotoinen identiteettikriisi. Minulla ei ollut enää vauvaa, ja yhtäkkiä paluu vanhaan elämään eli töihin tuntui olevan paljon lähempänä kuin aikaisemmin. Yhtäkkiä kaipasin jotain muutosta elämääni, tai ehkä vain jotain omaa, kun vuoden ajan elämäni oli pyörinyt toisen ihmisen tarpeiden ympärillä.

Olen työskennellyt aikaisemmin toimittajana, kunnes päätin opiskella tutkinnon sosiaali- ja terveysalalta. Viime aikoina on puhuttu paljon hoitoalan työoloista ja palkasta, ja muistan hyvin itsekin, miten olen osassa työpaikoistani kokenut liikaa kuormitusta ja kiirettä. Ajatus hoitoalalle palaamisesta herätti minussa ristiriitaisia tunteita.

Eräänä viikonloppuna puolisoni työkaverit olivat meillä kylässä, ja puhuin ajatuksistani ääneen. Vain muutama päivä tämän jälkeen yksi heistä laittoi minulle linkin työpaikkailmoitukseen. Alun perin suunnitelmissani oli olla lapsen kanssa kotona ensi syksyyn asti, mutta ilmoituksen nähdessäni muutin mieleni. Minulla on medianomin ja terveydenhoitajan koulutukset, ja ilmoituksessa haettiin isoon lääkärikeskusketjuun viestinnän ammattilaista, jolla olisi kokemusta terveydenhuollon alalta. Täytin lähes jokaisen muunkin vaatimuksen, joka ilmoitukseen oli merkitty. Paikka oli kuin minulle tehty.

Päivitin cv:n, loin LinkedIn-profiilin ja kirjoitin työhakemuksen, josta tuli omasta mielestäni erinomainen. Luetutin sen kahdella paljon hakemuksia lukeneella henkilöllä, ja he olivat samaa mieltä. Hakemuksen lähetettyäni puhkuin innosta ja päätin selailla muitakin avoinna olevia työpaikkoja. Seuraavan parin viikon aikana käytin kaikki lapsen päiväuniajat työhakemusten kirjoittamiseen. Sitten piti vain enää odotella kutsuja haastatteluihin. Pidin puhelimeni lähietäisyydellä päiväkausien ajan, ettei tärkeä soitto vain jäisi vastaamatta.

Ja sitten… täydellinen hiljaisuus. Kun muutamaan viikkoon en saanut yhtäkään yhteydenottoa, aloin pikku hiljaa menettää toivoani. Sitten niitä alkoi tippua sähköpostiini, hylkäysviestejä. Valitettavasti valintamme ei kohdistunut sinuun.

Melkein kaikkiin hakemiini työpaikkoihin oli tullut useita satoja hakemuksia. Lopulta osasin jo odottaa hylkäystä ensimmäiseksi hakemastani unelmatyöpaikasta, mutta kun se tuli, se tuntui silti murskaavalta. Olin ollut lähes varma, että minut kutsuttaisiin haastatteluun. Kuinka monella muulla ihmisellä voisi olla samanlainen tausta ja kokemus kuin minulla? No, näköjään aika monella, sillä tähänkin työpaikkaan oli tullut noin 150 hakemusta.

Muutkin hakemani työpaikat olivat viestintään ja sisällöntuotantoon liittyviä. Tiesin, että alalla on ylitarjontaa työntekijöistä ja että kilpailu on kovaa, mutta todellisuus iski raa’asti vasten kasvojani. Miten minulla voisi olla mahdollisuuksia saada töitä, kun kokemukseni alalta on viiden vuoden takaista ja olen ollut kokonaan pois työelämästä yli vuoden ajan? Miten voisin erottautua edukseni satojen ja taas satojen hakijoiden joukosta?

Päätin hakea myös muiden alojen töitä, ja yllätyksekseni sain heti yhden haastattelukutsun. Mitä enemmän otin selvää yrityksestä, sitä vahvemmin minusta alkoi tuntua, että haluaisin sinne töihin. Haastattelu tuntui menevän hyvin, ja minuun luvattiin olla pian yhteydessä. Aloin jo käydä itseni kanssa sisäistä kamppailua siitä, pystyisinkö laittamaan lapsen suunniteltua aikaisemmin päiväkotiin, jos saisin töitä.

Mutta sitten tuli korona, ja koko maailma tuntui menevän muutamassa päivässä aivan sekaisin. Sain lopulta haastattelijaltani viestin, jossa hän sanoi, että he eivät voisi palkata minua ainakaan tällä hetkellä. Koronavirusepidemia on laittanut koko elämän pysähdystilaan, ja niin se teki myös työnhaulleni. Toistaiseksi olen siis lapseni kanssa kotona toivoen, että säilytämme terveytemme kunnes pääsemme palaamaan normaaliin elämään.

Jos lukijoissani joku muu, jonka työtilanteeseen korona on vaikuttanut, kuulisin mielelläni kokemuksia. Tiedostan itse olevani olosuhteisiin nähden hyvässä tilanteessa, sillä moni muu on uhassa joutua lomautetuksi tai kokonaan työttömäksi, pienyrittäjien tilanteesta puhumattakaan. Valtavasti tsemppiä kaikille heille!