Rakkautta ja pelkoa koronan aikaan

Kun korona saapui Suomeen ja poikkeusolosuhteet astuivat voimaan, tunsin aluksi ahdistusta ja pelkoa, kuten varmasti moni muukin. Seurasin hallituksen tiedotustilaisuuksia ja luin puhelimesta jatkuvasti päivittyviä uutisia Suomen ja maailman koronatilanteesta. Nyt, kun olemme olleet karanteenimaisissa olosuhteissa yli kahden viikon ajan, on tähän poikkeukselliseen aikaan ehtinyt jo tavallaan tottua.

Olen onnekas, sillä perheemme ja läheisemme ovat pysyneet terveinä. Tällä hetkellä arkemme suurin ongelma on yksitoikkoisuus ja se, mitä tehdä vilkkaan yksivuotiaan kanssa, kun virikkeitä ja ihmiskontakteja on paljon vähemmän tarjolla kuin normaalisti.

Viimeisten viikkojen aikana olen käynyt läpi suuren kirjon tunteita, joita koronakriisi on aiheutanut.

Ahdistusta ja huolta siitä, mitä lähiviikkoina ja -kuukausina tulee tapahtumaan. Epävarmuus ja tulevaisuuden ennalta-arvaamattomuus tekevät olon normaalia turvattomammaksi. Olen lukenut uutisia paljon normaalia enemmän ja käynyt  keskusteluita muun muassa karanteeneista, koronaoireista, tehohoitopaikkojen riittävyydestä ja rajojen sulkemisesta. Kaikki asioita, jotka eivät todellakaan lukeudu normaaleihin puheenaiheisiini.

Ärtymystä ja jopa vihaa niitä ihmisiä kohtaan, jotka eivät edelleenkään suhtaudu koronaan sen vaatimalla vakavuudella, vaan rikkovat tietoisesti meille  kaikille annettuja ohjeita. Samaan aikaan kun hoitajat ja lääkärit, kaupankassat ja siivoojat sekä muut kriittisillä aloilla työskentelevät henkilöt joutuvat käymään töissä normaalisti ja mahdollisesti altistumaan virukselle, osa ihmisistä päättää laittaa oman mukavuudenhalunsa meidän kaikkien muiden terveyden edelle.

Iloa siitä, että vaikeina aikoina ihmiset haluavat auttaa toisiaan pyyteettömästi. Naapuri- ja kauppa-apujen tarjoajat ovat ihana ja tarpeellinen piristysruiske epätietoisuuden ja huolestuneisuuden aikana.

Kiitollisuutta perheestäni ja elämäni läheisistä ihmisistä. Ja siitä, että olemme toistaiseksi pysyneet terveinä.

Tylsyyttä, kun arki on typistynyt kotona oleiluun ja kahteen päivittäiseen ulkoiluun. Itse pärjäisin neljän seinän sisällä pitkiäkin aikoja, jos saisin maata sohvalla Netflixiä katsellen ja herkkuja syöden. Mutta yksivuotias alkaa kirjaimellisesti hyppiä seiniä pitkin, kun virikkeitä ei ole tarpeeksi. Lapsi on juuri siinä hankalassa iässä, jossa hän on oppinut kävelemään ja kiipeilemään, mutta ei osaa puhua eikä hänen kanssaan voi vielä hirveästi tehdä muuta kuin lukea kirjoja tai leikkiä kukkuu-leikkejä. Leluilla leikkiminen on lähinnä niiden puremista ja paiskomista, ja ulkona hän haluaisi vain syödä hiekkaa ja kiviä. Onneksi pian koittaa kesä, ja silloin lapsen kanssa ulkoilu muuttuu varmasti paljon miellyttävämmäksi.

Ikävää muita ihmisiä kohtaan. En ole normaalisti kovin ekstrovertti persoona, ja sanon tämän kaikella rakkaudella puolisoani kohtaan, mutta ikävöin aivan hirveästi muidenkin kuin vain hänen kanssaan juttelua. Olemme soittaneet päivittäin videopuheluita muun muassa lapsen isovanhemmille, mutta eivät ne tietenkään korvaa todellista läsnäoloa samassa tilassa. Ikävöin kyläilyitä ja lounastreffejä, illanviettoja ja retkiä Hoplopiin tai kirjastoon. Ikävöin ihan vain asioilla käyntiä, oleskelua ihmisten ilmoilla.

Pelkoa koronakriisin aiheuttamista vaikutuksista tulevaisuuteemme. Monet ihmiset tulevat menettämään työnsä ja toimeentulonsa, ja joillain yrittäjillä jopa vuosikausien ajan tehty työ on voinut valua hukkaan muutamassa viikossa. Surua aiheuttaa etenkin niiden lapsiperheiden tilanne, joissa toinen vanhemmista tai jopa molemmat menettävät toimeentulonsa. Isommassa mittakaavassa koko maailmanpoliittinen tilanne tuntuu taas asteen epävarmemmalta. Pelkään, että osa yhteiskunnista ei pysty nousemaan takaisin jaloilleen tämän jälkeen, jos paljon ihmisiä on kuollut ja kriisistä on seurannut maailmanlaajuinen taantuma.

Toiveikkuutta siitä, että vielä joku päivä voimme katsoa taaksepäin ja todeta, että tästäkin kriisistä on selvitty. Emme tiedä, milloin tuo päivä tulee olemaan, emmekä tiedä myöskään sitä, millaisia paikkoja Suomi ja maailma silloin ovat. Uskon, että koronakriisillä tulee olemaan pitkäaikaisia ja jopa pysyviä vaikutuksia yhteiskuntaamme. Uskon, että se tulee olemaan eräänlainen vedenjakaja, ja tulevaisuudessa tulemme puhumaan ajasta ennen ja jälkeen koronan.

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *