Stereotypioista ja sukupuolirooleista lapsen kasvatuksessa

Meille tulee poikavauva. Se on ehkä rivien välissä käynyt jo ilmi tästä blogista, mutta nyt kirjoitan sen ensimmäistä kertaa. Meille oli alusta lähtien selvää, että haluamme tietää etukäteen vauvamme sukupuolen. Tuntuu, että ensimmäisen lapsen odotukseen liittyy niin paljon uusia asioita ja epätietoisuutta, että sukupuolen selviäminen oli yksi jännitettävä asia vähemmän.

Kun saimme rakenneultrassa tietää odottavamme poikalasta, ensireaktioni oli ilo ja liikutus. Jostain syystä vauvamme tuntui todellisemmalta ja jotenkin läheisemmältä, kun saimme sukupuolen selville, vaikka eihän sillä periaatteessa pitäisi olla mitään väliä. Myönnän, että minun on ollut silti helpompi luoda mielikuvaa tulevasta lapsestamme, kun tiedän hänen sukupuolensa. Tällä hetkellä ne mielikuvat ovat aika perinteisiä poikalapseen liitettäviä ominaisuuksia, mutta enhän minä silti yhtään tiedä, minkälainen persoona meidän lapsestamme kasvaa. Se, että hän on poika, ei automaattisesti tarkoita sitä, että hän olisi kiinnostunut esimerkiksi urheilusta tai isän kanssa autotallissa nikkaroinnista.

Ja onhan sukupuolen selvittämisessä sitten myös käytännön puolensa: syntyvälle lapselle on paljon helpompi hankkia vaatteita ja tarvikkeita, kun sukupuoli on tiedossa. Minulle ei olisi ongelma pukea poikaamme vaaleanpunaiseen, mutta sukupuoliroolit istuvat minussa sen verran syvällä, että ensisijaisesti olen hankkinut tulevan lapsemme vaatteet ja tarvikkeet neutraaleissa tai perinteisissä poikaväreissä. Mutta vaikka halusin tietää lapsen sukupuolen etukäteen, en varmasti ole ainoa, jota ärsyttää niin vahva sukupuolijaottelu lasten leluissa, vaatteissa ja tarvikkeissa heti syntymästä lähtien.

Tähän liittyen olen jo nyt tehnyt vaatekaupoissa ja kirpputoreilla yhden pienen, mutta ärsyttävän huomion: tytöille on paljon enemmän tarjolla vaatteita, niin uutena kuin käytettynäkin. Ja jos ei halua pukea poikalastaan autojen ja supersankareiden kuvittamiin vaatteisiin, epäsuhta tarjonnassa vain korostuu. Tämä pätee sekä ketjuliikkeiden että kalliimpien lastenvaatemerkkien osalta. Niillä muutamilla kerroilla, kun olen käynyt lastenvaatekirpputoreilla, on tyttöjen vaatteita ollut paljon enemmän tarjolla ja ne ovat myös olleet pääsääntöisesti parempikuntoisia kuin poikien vaatteet. Pojillekin olisi toki tarjolla paljon kauniita ja laadukkaita lastenvaatteita, nimittäin ulkomaisissa nettikaupoissa. Niistä tilaaminen vain olisi kallista eikä kovin ympäristöystävällistä.

Sukupuolten välinen tasa-arvo on ollut minulle aina itsestään selvyys, ja sen periaatteiden mukaisesti tulen myös kasvattamaan lapsemme. Tuntuu, että tästä aiheesta on kirjoitettu niin paljon, ettei minulla ole oikein mitään uutta sanottavaa. Mutta ehkä tästä on tärkeää kirjoittaa juuri siksi, että edelleen on ihmisiä, jotka käsittävät sukupuolineutraalin tai -sensitiivisen kasvatuksen sellaiseksi, että tytöt eivät saa olla enää tyttöjä eivätkä pojat poikia. Kyse ei nimenomaan ei ole siitä, että tytöiltä kiellettäisiin prinsessaleikit tai pojat pakotettaisiin käyttämään vaaleanpunaisia mekkoja. Tai siitä, että sukupuolet kiellettäisiin. Sukupuolisensitiivisellä kasvatuksella pyritään huomioimaan ja ehkäisemään sukupuoliin liittyviä stereotypioita, jotka useimmiten ovat ihan turhia. Jos joku kokee omakseen perinteisen miehen tai naisen roolin, ei siinä ole mitään pahaa. Mutta jos joku ei koe, hänellä pitäisi olla yhtä suuri oikeus kasvaa omana itsenään.

Minulle sukupuolineutraali kasvatus tarkoittaa sitä, että pyrin siihen, etten anna lapselleni valmiita käyttäytymismalleja ja oletuksia siitä, minkälainen pojan tai tytön ”kuuluisi” olla. Poikamme saa leikkiä niillä leluilla kuin haluaa, harrastaa niitä asioita kuin haluaa ja pukea päällensä haluamansa väriset vaatteet riippumatta siitä, kummalle sukupuolelle ne alun perin ovat olleet tarkoitettuja. En myöskään aio korostaa sukupuolia sellaisissa asiayhteyksissä, joissa se on ihan turhaa. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että aktiivisesti yrittäisin häivyttää sukupuolia tai ohjata lastani käyttäytymään jotenkin ”epä-poikamaisesti”.

Miksi sitten haluan kasvattaa lapseni sukupuolisensitiivisesti? Ensinnäkin siksi, että haluan lapseni voivan kasvaa sellaiseksi yksilöksi kuin hän itse haluaa ilman, että hän kokisi vanhempiensa jotenkin rajoittavan hänen itseilmaisuaan. Ympäröivä yhteiskuntamme kun tulee joka tapauksessa syöttämään hänelle viestiä perinteisistä sukupuolirooleista niin voimakkaasti, etteivät ne varmasti jää hänelle epäselviksi.

Toisekseen minusta tuntuu, että jos haluamme päästä sukupuolten välisen työelämä- ja palkkaepätasa-arvon juurisyille, meidän pitää tutkia niitä asenteita, joita tiedostaen ja tiedostamatta välitämme lapsillemme heti syntymästä lähtien. Mitä se kertoo, jos jo päiväkoti-ikäinen lapsi on sitä mieltä, että äitien ja naisten tehtävä on hoivata ja huolehtia, kun taas isät ja miehet johtavat ja tuovat leivän pöytään? Tai että poika ei saa itkeä ja tytön pitää näyttää kauniilta? Uskon, että tällaiset asenteet omaksutaan jo varhain, eivätkä tarpeettoman ahtaat sukupuoliroolit ole kenellekään hyväksi. 

Mitä te ajattelette asiasta? Aiotteko huomioida tai oletteko huomioineet lapsen kasvatuksessa sukupuolirooleja?