Viimeinen joulu kahdestaan
Huomenna on joulukuu, joten saako nyt luvan kanssa laittaa joulukoristeet esille? Aikaisemmin en ole koskaan laittanut mitään jouluista kotiin, sillä olemme aina viettäneet joulun perheidemme luona. Niin tänäkin vuonna, mutta nyt ensimmäistä kertaa koskaan olen intoillut joulusta ja hankkinut meille kuusen koristeineen. Ehkä se johtuu raskaudesta, tai sitten siitä, että tämä on ensimmäinen joulu ihan oikeasti omassa kodissamme. Kun netistä tilaamani tekokuusi viime viikolla saapui, halusin heti pystyttää ja koristella sen. Siinä se on nyt nököttänyt olohuoneen nurkassa kohta viikon.
Ostimme myös joulukalenterit heti, kun ne tulivat lähi-Prismaamme myyntiin. Minulla ei ole ollut joulukalenteria vuosikausiin, ja kun bongasin Dumle-version kaupan hyllyssä, päätin että minun oli saatava se. Koska olen aikuinen ja koska voin. Harmi vain, että raskausdiabeteksen takia en voi syödä suklaata (en ainakaan joka päivä), joten taidan säästää itseäni kiusaukselta ja avata kalenterin vasta ensi vuoden puolella, kun vauva on syntynyt. Tämä ei nyt mennyt ihan suunnitelmien mukaan…
Viime vuonna päätin tehdä itse miehelleni joulukalenterin. Hankin punaisia paperipusseja ja piirsin niihin numerot (vaikka lopputuloksesta ei uskoisi, tähän meni oikeasti useampi päivä). En tiedä, miksi halusin mennä vaikeimman kautta, kun kaupoista näyttäisi ainakin nyt saavan vaikka minkälaisia valmiita kalentereita, joihin vain pitäisi itse keksiä sisältö. Ajattelin ensiksi, että tänä vuonna en kustannussyistä tee kalenteria, mutta viime hetkillä muutin mieleni. Nyt pidin budjetin maltillisena, ja kustannukset jäivät noin euroon per kalenteriluukku. Sisältö ei ole kovin ihmeellinen, mutta ajatus on tärkein, eikö?
Olen miettinyt, millaisia tulevista jouluistamme tulee, kun lapsemme on syntynyt. Tähän asti olemme menneet valmiisiin pöytiin vanhempiemme ja sukulaistemme luokse, ja joulu on aina ollut aikataulutettu ja päivät jaettu siten, että ehdimme käydä joka paikassa. Haluammeko tulevaisuudessa viettääkin joulua kotona, oman perheemme kesken? Toisaalta olisi ihana luoda myös ihan omia jouluperinteitä, mutta tiedän, että perheemme haluavat viettää joulun yhdessä. Todennäköisesti lapsen kasvaessa joulun vietto siirtyy enemmän omaan kotiin, mutta aika tulee näyttämään, millaiseksi joulun viettomme muodostuu.
Minkälaisia jouluperinteitä teillä on, ja onko joulun vietto muuttunut lapsen tai lasten saannin myötä?