Aamulla on sitten punktio. Kävin toissapäivänä toisessa kontrolliultrassa ja lääkäri kertoi kaiken olevan optimaalista. Hän löysi 15 sopivaa rakkulaa ja sanoi että tuoresiirto voi hyvinkin tulla kyseeseen keskiviikkona jos kaikki menee suunnitellusti. Eilen illalla pistin Ovitrellen ja tänään olen pitkästä aikaa saanut olla päivän täysin ilman lääkkeitä.

Edelleen pelkään hyperstimulaatiota vaikean PCOS:n takia mutta itse toimenpide ei jostain syystä jännitä yhtään. Hoitaja kysyi jo etukäteen haluanko rauhoittavaa esilääkitystä ennen toimenpidettä ja ainakin alustavasti tuntuu etten tarvitse. Muutenkin jännittää kuinka sekaisin menen kipulääkkeistä ja kuinka huono olo niistä tulee.

Meille kerrottiin, että huomiselle on varattuna poikkeuksellisen monta punktiota joten aikataulumuutoksiin täytyy varautua mutta alustavasti meille on aika varattuna klo: 9.45. Tuolloin allekirjoitamme ensin sopimukset ivf-hoidoista sekä alkioiden pakastamisesta. Tämän jälkeen mies ohjataan antamaan siemennestenäyte ja itse siirryn heräämöön valmisteltavaksi. Tällä hetkellä koronatilanne sallii sen että mies voi tulla mukaan itse toimenpiteeseen mutta kun toimenpiteen jälkeen olen 1-2h heräämössä niin mies joutuu odottaa autossa.

Minua jännittää paljon myös se että tuleeko yhtäkään riittävän hyvää munasolua ja jos tulee niin hedelmöittyykö niistä yhtäkään riittävän hyvää alkiota. Sitten on tietysti vielä sekin jännitys että tarttuuko yksikään matkaan vai joudunko käydä tämän rumban uudelleen läpi.

Ei se auta kuin toivoa parasta.

Blogissa on ollut pitkään hiljaista sillä olen ollut aivan poikki näihin hoitoihin. Ei tullut kahta yhden hinnalla, ei tullut yhtä. Eikä tullut seuraavassakaan ovulaatioinduktiossa, eikä seuraavassa. Peräkkäiset pettymykset kävivät liian kovaksi kestää joten pidimme taukoa hoidoista huhtikuussa ja jatkoimme taas hieman ennen klinikan kesätaukoa. Sovimme vielä yhdestä OI-hoidosta ennen IVF-suunnittelun aloittamista ja voi kuinka toiveikas olinkaan sen suhteen että nyt tapahtuisi se ihme mutta ei. Jälleen se tuli. Iso pettymys, kuin rysähtäen taivaalta suoraan niskaan ja musertaen painonsa alle.

Nyt istun sohvalla IVF stimulaatio-ohjelma sylissäni miettimässä miten tämän kestää. Jotenkin IVF on ollut minulle tosi iso ja pelottava peikko. Hoito, johon en koskaan ajatellut joutuvani. Huomisesta alkaen alan kuitenkin pistämään siihen liittyviä lääkkeitä ja valmistautumaan kaikkeen minkä se tuo tullessaan. Minua pelottaa. Eniten se, että munasarjani ovat todella rakkulaiset (lääkärikin niitä kauhisteli ultratessaan) eli hyperstimulaation riski on suuri mutta myös se, miten saan kipeänä työt hoidettua, miten selitän poissaolot ja paisuneen keskivartalon töissä, miten jaksan olla hyvä äiti esikoiselle, tehdä töitä, rakentaa taloa ja vielä selvitä järjissäni tästä kaikesta.

Mutta näin se vaan on, IVF:ään mennään. Wish me luck!