Päätin käydä mummin luona vanhainkodissa. Aikaa edellisestä käynnistä oli vierähtänyt omien kiireideni vuoksi vähän liikaakin. Pelkäsin ettei dementoitunut mummi tunne minua enää lainkaan. Mummi oli nukkumassa ja ensin näyttikin siltä, että hän ei minua enää tunne. Pikku hiljaa hänen silmänsä alkoivat kuitenkin loistaa. Huomasin, että hän tuntee minut sittenkin. Lähdimme kahville. Mummi katseli minua ja hymyili. Jutustelin niitä näitä. Mummi ei osannut vastata. Yllättäen hän kuitenkin katsoi minua ja sanoi ” Sinä olet minun” halasimme. Kerroin, että ulkona on ruska. Kohta tulee talvi. Muistatko mummi kun lämmitettiin saunaa? Pantiin pesään paljon puita, otettiin kovat löylyt. Mummi hymyilee. ” Sinä olet minulle tosi rakas” hän sanoo yllättäen. Pitkä kokonainen lause. ” Niin sinäkin minulle, tosi, tosi rakas.” halaamme taas. Juomme kahvia. Kerron, että sokeri pitää ottaa suuhun ensin ja sitten juoda kahvia päälle. ” Niin sinä mummi tykkäät kahvisi juoda” Mummi on unohtanut sen, mutta ei sitä, että rakastaa. Kahvit on juotu. Mummia väsyttää. Kävelemme ikkunaan ja katsomme ruskaa. ”Kohta on mummi joulu” sanon. Mummi hymyilee. Saatan hänet lepäämään. Kehun hänen kauniita hiuksiaan. Silitämme toistemme kasvoja. Mummi ja minä.

Kotona minua vastaan juoksee taapero. Pienet tahmaiset kädet kiertyvät kaulaani. ” Lakattan tinua äiti, minun oma mami” Minäkin rakastan sinua kulta. Taapero ei jaksa silitellä eikä halia kauaa. Elämän ihmeet ja leikit kutsuvat. Häntä ei väsytä.

Taapero täynnä elämää, ensimmäisiä sanoja vasta opetellen, osaa jo kertoa, että rakastaa. Mummi jo elämän lopulla, väsyneenä ja melkein kaikki sanat hukanneena, osaa vielä kertoa, että rakastaa. Pyyhin muutaman kyyneleen. Halaan molempia tyttöjäni. Toivon, että ihan viimeisenä minäkin muistan vielä sen miten paljon rakastin.