Ja kaikkein suurin on rakkaus

IMG_3802[1].JPG

Päätin käydä mummin luona vanhainkodissa. Aikaa edellisestä käynnistä oli vierähtänyt omien kiireideni vuoksi vähän liikaakin. Pelkäsin ettei dementoitunut mummi tunne minua enää lainkaan. Mummi oli nukkumassa ja ensin näyttikin siltä, että hän ei minua enää tunne. Pikku hiljaa hänen silmänsä alkoivat kuitenkin loistaa. Huomasin, että hän tuntee minut sittenkin. Lähdimme kahville. Mummi katseli minua ja hymyili. Jutustelin niitä näitä. Mummi ei osannut vastata. Yllättäen hän kuitenkin katsoi minua ja sanoi ” Sinä olet minun” halasimme. Kerroin, että ulkona on ruska. Kohta tulee talvi. Muistatko mummi kun lämmitettiin saunaa? Pantiin pesään paljon puita, otettiin kovat löylyt. Mummi hymyilee. ” Sinä olet minulle tosi rakas” hän sanoo yllättäen. Pitkä kokonainen lause. ” Niin sinäkin minulle, tosi, tosi rakas.” halaamme taas. Juomme kahvia. Kerron, että sokeri pitää ottaa suuhun ensin ja sitten juoda kahvia päälle. ” Niin sinä mummi tykkäät kahvisi juoda” Mummi on unohtanut sen, mutta ei sitä, että rakastaa. Kahvit on juotu. Mummia väsyttää. Kävelemme ikkunaan ja katsomme ruskaa. ”Kohta on mummi joulu” sanon. Mummi hymyilee. Saatan hänet lepäämään. Kehun hänen kauniita hiuksiaan. Silitämme toistemme kasvoja. Mummi ja minä.

Kotona minua vastaan juoksee taapero. Pienet tahmaiset kädet kiertyvät kaulaani. ” Lakattan tinua äiti, minun oma mami” Minäkin rakastan sinua kulta. Taapero ei jaksa silitellä eikä halia kauaa. Elämän ihmeet ja leikit kutsuvat. Häntä ei väsytä.

Taapero täynnä elämää, ensimmäisiä sanoja vasta opetellen, osaa jo kertoa, että rakastaa. Mummi jo elämän lopulla, väsyneenä ja melkein kaikki sanat hukanneena, osaa vielä kertoa, että rakastaa. Pyyhin muutaman kyyneleen. Halaan molempia tyttöjäni. Toivon, että ihan viimeisenä minäkin muistan vielä sen miten paljon rakastin.

 

IMG_3042.JPG

IMG_3733.JPG

 

Suhteet Rakkaus Ystävät ja perhe Vanhemmuus

Tyttöjen välisestä ystävyydestä

IMG_1357.JPG

IMG_2902.JPG

IMG_1334.JPG

 

IMG_3141.JPG

Meidän pätkä aloitti päiväkodin taas pitkän kesäloman jälkeen. Jännitystä oli ilmassa, sillä vaikka pätkä on kokoa mini ja monissa toimissaan vielä aika vauvamainen, kutsui häntä, joulukussa kolme- vuotta täyttävää, isojen ryhmä. Pätkän kanssa pohdimme, että kotona pidettävää salatuttia ei kyllä päiväkodin kavereille kehtaa näyttää. Kaveriasiat nousivat esiin päiväkotiin valmistelevissa keskusteluissamme muutenkin. Pienten ryhmästä tuttu kaveri odotti jo pätkää kovasti päiväkotiin. Pätkäkin odotti omia leikkikavereita kesän jälkeen. Hän oli jo kyllästynyt roikkumaan isosiskon ja kavereiden kintereillä jääden usein ulkopuolelle. Pätkän kesään kuului tosin eräs erityinen kohokohta siskon kaveririntamalla. Isi, pätkä, sisko ja siskon kaveri olivat mökillä melkein viikon. Sisko oli sairastanut melkein koko ajan ja ikävästä sattumasta ei kukaan olisi voinut olla onnellisempi kuin pätkä. Hän oli saanut omittua siskon kaverin kokonaan itselleen.

Päiväkodissa ensimmäisenä aamuna odotti innokas kaveri. Täditkin kertoivat hänen jo kovasti odottaneen pätkää. Minua vähän huvitti. Meidän pätkä, minun silmissä vielä melkein vauva, salatuttityyppi, oli jonkun silmissä bestis, leikkiin ja ystävyyteen odottamisen arvoinen. Pätkä lähti leikkiin innoissaan. Illalla ilmoitti, että hänen pitää saada samanlainen prinsessamekko kuin isoilla tytöillä oli ollut. Hiuksetkin piti laittaa. Pätkä osasi kahden päiväkotipäivän jälkeen käyttää termejä ” paras kaveri” ja ” ihana ystävä” Pätkä kertoi, että kivointa oli kun kaveri kutitti masusta ja yhdessä keinuminen. Vieläkin tuntuu uskomattomalta, että meidän pätkä puuhailee omia pätkien touhujaan, omien pätkäystäviensä kanssa. Pientenryhmä oli enemmän päivähoitoa. Tädit olivat niitä tärkeimpiä yhteistyökumppaneita, mutta nyt isoissa, pätkä on selkeästi suuntautunut muihin pätkiin. Kaverit muistettiin melkein kaikki. Tädit vain sinne päin.

Kahden aika isolla ikäerolla varustetun tytön äitinä pääsen seuraamaan aitiopaikalta tätä tyttöjen ystävyyttä. Pätkän maailmassa kaikki on vielä aika helppoa, mutta nelosluokkalaisella alkaa olla jo mutkikkaampaa. Kuka on kenenkin paras kaveri. Kuka haluaisi olla kenenkin paras kaveri, mutta jostain syystä ei ole. Kuka ei halua ottaa mukaan leikkiin. Kuka sanoi, mitä sanoi, kenelle, seläntakana vai päin naamaa. Esikoinen oli jutellut yhdestä kaveripulmastaan eri koulussa olevan kaverinsa kanssa. Illalla esikoinen kertoi minulle, että tämä toinen kaveri oli neuvonut vain olemaan hiljaa jos joku toinen sanoo rumasti. Esikoinen pohti sitten monelta kantilta ääneen molempia toimintatapoja, pohdiskeli, pyöritteli ja analysoi. Sovimme yhdessä taas kerran, ettei seläntakana puhuttaisi pahaa. Kaikki otettaisiin mukaan leikkiin ja muistettaisiin muutenkin kohdella kaveria niin kuin toivoisi itseäänkin kohdeltavan. Esikoisemme on siitä onnellisessa asemassa, että hänen on aina ollut helppo saada kavereita. Hyviä kavereita on vauvavuosista, päiväkodista, harrastuksista ja koulusta, mutta ei se aina helppoa ole se ystävyys.

Aikuisena tyttönä näytän mallia tytöille kaverisuhteiden hoitamisessa. Minulla on ihania ystäviä ja kavereita aika paljon. On se lukiosta asti mukana kulkenut sydänystävä. Ihanat hiekkalaatikon reunalta saadut äitiystävät ja työkaverit. Aikuinen tyttö nauttii kaikista ystävistään ja kavereistaan. Eri ystävien kanssa tehdään ja puhutaan eri juttuja, kaikki yhtä tärkeitä. Ystävälle voi viestittää vain yhden sanan ja hän ymmärtää jo missä mennään. Äitiystävien viestiketjussa voi puhua mistä vaan. Viimeisen kolmen viikon aikana on käsitelty jo haukkuvat koirat ja pärisevät mopot, jaettu pieneksi jääneitä lastenvaatteita, suositeltu paria sarjaa, kyselty ja saatu leikkiseuraa ja ihasteltu pienen neidon tunteenpurkausta. Mihin joutuisin ilman teitä mun ihanat ystävät! Toivottavasti pätkä ja sisko saavat aikuisena ympärilleen yhtä hyvän tukiverkon.

Suhteet Ystävät ja perhe