Kevätvaate kriisi

Sydän hakkaa ja tuskan hiki valuu. Se on täällä taas, vaatekauden vaihtuminen. Koko muu maailma näyttää kaivavan innoissaan kevättamineita esiin. Meidän perheessä on sota. En arvannut sotatilan todellista luonnetta ennen kuin eräänä erityisen ihanana kevätpäivänä päätin yllättää taaperon ja nappasin iltapäivällä kotoa mukaani hänen keväthaalarinsa. Haalari kainalossa suuntasin innoissani päiväkotiin. ” Mikä toi on?” kysyy taapero ilme täynnä inhoa. ” Sun keväthaalari, eiks oo hieno?” yritän. ” Lumi ei käytä tommosta. Missä Lumin seeprahaalari on?” ” Rakas se on talvihaalari, pannaan tää hieno keväthaalari.” ” EIIII Lumi ei käytä tommosta!” Ulvonta kuluu ulos asti. Päiväkodin tädit katoavat tapettiin, mulla valuu hiki. Lähdemme kotiin sisävaatteilla.

Parin päivän päästä tajuan, että taapero on kasvanut ulos melkein kaikista sisävaatteistaan. Teen uhkarohkean teon ja suuntaan vaateostoksille molempien tyttöjen kanssa. Esiteini haluaa ostaa kaiken. Taapero ei mitään. Esiteini linnoittautuu sovituskoppiin puolen vaateosaston kanssa. Taapero repii vaatteita rekeiltä. ” Äiti voitko ostaa nää molemmat kääntöpaidat?” ” Et valitse toinen” ” Äiti Lumi ajaa rattailla tuolla liikkeessä, äiti nyt se kaataa noita telineitä!” Riivin vaatteita tangoilta taaperolle. ” Mä en tykkää noista, mä haluun sen raidallisen T- paidan kotoa” ulvoo taapero. ” Kato miten ihania kissoja” yritän epätoivoisesti. Markkinointi ei selkeästi ole vahvuuteni. ” Äiti mä en osaa päättää, mä haluun nää molemmat paidat” Suuntaamme kassalle. Minulla sylillinen vaatteita joita taapero ei halua, esiteinillä sylillinen vaatteita, joita minä en halua ja itselleni ei mitään. Vienosti olin haaveillut ostavani rintsikat. Edelliset ostin taaperon synnyttyä. Miten usein ne rintikat pitäisikään uusia? Vähän useammin kuin kerran kahdessa vuodessa ehkä.