Laulua, lahjoja ja korvavaikkua = äitienpäivä meillä

Kuulen sänkyyn perheeni ihanat äänet keittiöstä. Siellä ne valmistelee yllätystä ja äitienpäiväaamupalaa minulle, rakkaat.

– Lumi haluu jäätelöö, Lumi haluu jäätelöö, Lumi haluu jäätelöö, rallatuksen ja karjunnan sekainen veisu rikkoo harmonian.

Kohta makkarin ovi käy. Laulua ihania itse tehtyjä lahjoja, suukkoja ja haleja. Aamupala odottaa pöydässä. Taapero nappaa isosiskon askarteleman ruusun, eikä klonkun lailla suostu luopumaan aarteestaan. Taistelun tuoksinassa yksi terälehti irtoaa.

– Nyt pyydät kyllä Helmiltä anteeksi. Se oli Helmille tosi tärkeä hieno lahja.

– En pyydä! Lumillakin on tärkeä ja hieno lahja!!

Viimein anteeksi on  pyydetty, pitkin hampain tosin, saamme aamupalaa. Taas on harmonia astunut taloomme. Mitä nyt taapero kaataa kilon riisimuroja keittiön lattialle, mutta mitäs näistä pienistä. Nyt on äitienpäivä, mulla ihanat lapset ja aurinko paistaa.

Esikoinen haluaa lähteä ulos harjoittelemaan perhosta. Hätistän taaperoakin ulos. Hän ei halua pukea, vaan maata sängyssä tutti suussa. Lopulta mies pukee hänet väkisin. Taapero karjuu apuun äitiä, naapuria, mummia ja kummia. Vaatteet saadaan päälle. Edelleen raivoa karjuva kiukku saapuu keittiöön. Tallaa matkallaan sen kilon riisimuroja. Raivo on valtava. Tyyppi huutaa ja repii vaatteita pois. Kommennan hänet rauhoittumaan olkkariin ja samalla huomaan ensimmäiset tipat keittiön lattialla, kohdassa jossa tappi aiemmin piti konserttiaan. Keltaista tatinaa, jonka tulkitsen joksikin öljyksi ja pyyhkäisen ylös tiskirätillä. Olkkarissa taaperon karjuntakohdassa odottavat kuitenkin uudet tipat. Nyt epäilys herää. Aiemmin lattia oli puhdas. Niiden on pakko tulla korvasta. Yök, äkkiä tiskirätti roskiin. Mies pyyhkii tipat paperiin. Paksua keltaista tatinaa. Taapero ei anna katsoa korvaansa. Mies ei voi uskoa, että korvasta voisi tuollaista turskahtaa. Joudun epäilyksen alaiseksi.

– Ootko varma, ettei noi tuu susta?

– Siis mistä musta? Kai mä sen huomaisin.

– No oisko sulla jotain naistenvaivoja, mies ehdottaa.

Tuhahdan ja soitan terveyshelppiin. Ikävä kyllä he eivät voi antaa tänään ohjelmistopäivityksestä johtuen suoralaskutuslupaa, mutta ajan he voivat varata. Se sopii, aika varataan iltapäivään. Puhelu jatkuu ja yhtäkkiä langan toisessa päässä ystävällinen sairaanhoitaja huudahtaa:

– Ai hei, se olet sinä! Kyllä minä sinut ja Lumin muistan. Olemme puhuneet näissä asioissa ennenkin. Kyllä minä teille voin antaa suoralaskutusluvan. Muistan hyvin, että teillä on omavastuuosuus täynnä.

Kiva kun jää mieleen…aina vähän helpompaa…Toivotamme hyvät äitienpäivät puolin ja toisin ja poistun pyyhkimään märkätippoja.