Lomaltapaluuangsti

 

Lomaltapaluuangstin syövereissä muutama lomamuisto tulee tarpeeseen.

Loma alkoi odotetuissa tunnelmissa. VR ei yllättänyt iloisesti tälläkään kertaa. Kehärata oli poikki. Ajoimme Pasilasta hermo pinnassa taksilla Helsinki- Vantaalle. Tämä päivä kuluikin matkaseuraltani taksikuittien skannailuun VR:lle. Korvaus jää varmaan haaveeksi. Tarjosivathan he sentään jalomielisesti kahden bussimatkan mahdollisuutta Pasilasta kentälle.

Koneessa havaitsimme istuvamme exit paikoilla. Penkille oli jätetty ohje siitä miten kyseisillä paikoilla tulisi toimia.

– Tällä paikalla teidän tulee hätätilassa avata exit- ovi ja avustaa henkilökuntaa hätätilanteessa. Uskotteko pystyvänne siihen? Kyselee ystävällinen lentoemo.

Myös ohje huutaa sitä miten lentohenkilöstölle on ilmoitettava jos ei koe pystyvänsä toimimaan kyseisen paikan edellyttämällä tavalla. Emme rehellisyyden nimissä koe pystyvämme tähän, ainakaan hihityksemme määrästä päätellen, mutta kumpikaan meistä ei kehtaa kertoa sitä lentoemolle. Manaamme tuuriamme. Meidänhän piti lähteä reissuun ilman mitään vastuuta! Jalkatila on toisaalta ruhtinaallinen, joten nostamme tilanteelle lasilliset kuohuvaa.

Hotellimme on varsin kiva. Kausi ei ole vielä varsinaisesti alkanut, joten saamme olla tosi rauhassa. Monena päivänä olemme ainoat asiakkaat hotellin uima- altaalla. Hotellissamme on myös baari ja keski-iän paremmalla puolella heiluva baarimikko. Alkuviikosta hän heittää hyvää läppää. Säteilee tyytyväisyyttä löytäessään ensin aulaan unohtamani ostokset ja parin päivän päästä ystäväni aulaan unohtamat aurinkolasit. Loppuviikosta setä seisoo baarinsa takana jo varsin menevissä tunnelmissa. Neuvomme häntä baaritiskin takaa mistä tilaamamme juomat löytyvät. Rahastuskin unohtuu, kun juhlatunnelma on niin hyvä. Pudotamme kolikkomme tippikuppiin, sedän hihitellessä. Kohta baarimikko istuu ulkona viereiseen pöytään. Virnistelee hetken ja sammuu. Seuraavana päivänä häntä tuuraa baarissa respan tyttö. Asiakkaan uteluihin baarimikon vapaapäivästä hän vastaa, että ei ole eilisen jälkeen näkynyt…

Ranta on siisti. Siiteys leimaa kyllä kaikkea lomakohteessamme. Lisäksi meitä ilahduttavat ilmaiset aurinkotuolit ja halvat rantabaarit. Mutta me ei oltais me, jollei tässäkin paratiisissa se herne menisi jostain nenään. Tiedättekö matkoilta sen ärsyttävän parin tai seurueen, johon törmää kaikkialla, vaikka todella toivoisi muuta? Meidän parimme löytyi rannalta jo ensimmäisenä päivänä. Jokaiseen rantatuolikokonaisuuteen kuului myös pöytä. Ensimmäisenä päivänä saamme seurata miten tämä pariskunta raahaa puisen pöydän vedenrajaan, penkikseen, jossa he voivat seurata taaperonsa leikkiä vedenrajassa. Pöytä parka ulvoo parin takapuolten alla. Jalat ovat katkeamaisillaan. Suolavesi liottaa maalipintaa. Meitä ärsyttää. Taaperon kanssa kuuluu peri suomalaiseen tyyliin, joko kyykkiä jalat kipeinä vedenrajassa tai asettaa uikkaripeppunsa hiekalle. Murhaavasta tuijotuksestamme huolimatta pari poistuu paikalta pokkana leikkien päätyttyä. Pöytä jää mereen, josta rannalla työskentelevä tyttö sen korjaa. Seuraavana päivänä he keksivät raahata veteen tuolit. Ehkä olivat itsekin tajunneet että pöydän koossa pysyminen oli satunnainen onnenpotku. Taas tuolit jäävät veteen, samoin kuin omenanraato ja kilo muuta roskaa. Kolmantena päivänä taas tuoleja viedään. En voi edes lukea, niin kauan kuin seurattavani ovat paikalla. Mies istuu, timpurin kynäkotelo esillä ja täysin pokkana hautaa hiekkaan rypistämänsä energiajuomatölkin. Minun on pakko käydä potkimassa se hiekasta heidän lähdettyään. Hermo on ihan pinnassa! Suunnittelen huijaavani häntä seuraavana päivänä, että olen astunut hänen hautaamaansa tölkkiin. Ystävä lupaa todistaa. Harmi vaan me ei ehditty enää rannalle.

Loma oli ihana. Luin monta kirjaa. Söimme, joimme, makasimme auringossa. En niistänyt kenenkään nenää, pyyhkinyt kenenkään peppua tai huolehtinut kenenkään syömisistä koko viikkona. Söimme mitä mielimme. Sipsejä ja suklaata lounaaksi ja aamupalaa puolen päivän aikaan. Illalla ei tarvinnut kytätä onko ravintolassa ranskalaisia, liukumäkeä tai pomppulinnaa. Päätimme ydessä, että tämä tulee tavaksi ja ihmettelimme miksi teemme tämän vasta nyt.

Tänään onkin ollut angstia ja ahdistusta ilmassa. Mihin se loma meni? Miten näitä töitä pitäisi tehdä? Mies kiteyttää illalla kotona koko jutun

– Niin katsos ihmisellä on päiviä Kreikan lomalla ja päiviä työpaikallaan. Näin on, mutta valitsisin ehdottomasti sen Kreikan!