Päivä päiviemme helminauhaan…
Täytyy sanoa, että ehkä olisin selvinnyt elämästäni vaikka tätäkään päivää ei olisi ollut.
Heräsin aamulla pää umpioituneena tyhjiöpakkaukseen. Kuulo oli poissa. Pää aivan tukossa. Työterveyskäynnin jälkeen, kassissa antibioottiresepti korvatulehdukseen, pingoin töihin miettimään, miten ihmeessä voin reilun viikon päästä lentää tällä korvalla.
Töissä otin kaikki puhelut siihen kuuroon korvaan. En vain voi vaihtaa. Se on mun puhelinkorva. Työkaveri haki antibiioottini apteekista. Päivän ainoan ilon hetken koin maksaessani niitä hänen tililleen, viestikohtaan kirjoittaessani ” Lääkkeet” diilerin leima oli valmis.
Kotona samaa korvatulehduskuuria imevä taapero oli hyvällä päällä, samoin kuin koululainen. Tänään se tapahtuu, päätin. Me otamme äitienpäivä kuvat, jotka ovat jo jyskyttäneet takaraivossani pahemmin kuin kipu korvassa. Sain houkuteltua kameran taakse, tikkaripalkalla, tytön kaverin. Vaihdoin vaatteet, laitoin tarrarullat ja huulikiiltoa. Sain ihme kyllä taaperon vaatteet vaihdettua. Ulkona oli yksi talven kovimmista lumimyrskyistä. Silti sain isotkin tytöt houkuteltua sisään, vaatteet ja hiukset laitettua lähes täydellisessä harmoniassa. Pääsimme kotistudioon. Taapero ilmoitti ettei sittenkään halua olla kuvissa.
– Äiti paa toi kamera pois! Hän ulvoi.
– Kulta äitikin tulee näihin kuviin. Otetaan mummille kuva.
– Äiti ei! Mee pois! Lumi ei haluu!
Uhkailua, lahjontaa ja kiristystä käyttäen saimme muutaman kuvan. Mukula mököttää kaikissa, tai näyttää kieltä. Minä olen joko putoamassa jakkaralta, koska kiukku- kakru ei halunnut siirtyä milliäkään, tai pääni on piilossa taaperon myrtyneen ilmeen takana, joka on toisaalta hyvä, koska poseeraukseni jäi kaikesta itselleni antamasta kannustuksesta huolimatta kakkoseksi sen välissä kun karjuin ja maanittelin taaperoa.
– Nyt se lelu pois suusta! -> muista hymyillä niin ettei kaksari näy!
– Nyt se nyrkki pois suusta! -> muista selkä suoraksi ja ettei kaula- aukosta näe sisään!
– Älä nyt oikeasti tunge sitä koko nyrkkiä suuhusi! -> Maha sisään, ja silti luonteva hymy!
– Hymyile kulta vähän niin äiti ostaa sulle tikkarin. -> muista ilme missä rypyt näkyy vähiten.
Voin kertoa, että asennot oli aika jähmeitä ja virneet kohdillaan.
Esikoinen sentään yritti, ainakin aika- ajoin.
Isin ja siskon kanssa kuvaan taapero ei suostunut enää edes nyrkki suussa. Päätimme lopettaa ja tyyppi käveli tyynenä keittiöön järjestelemään jääkaappimagneettejaan.
– Lumilla on nyt kivat leikit. Hän ilmoitti.
– Veen kiva kuulla, vastasin.
Ostin isommille ne tikkarit. Taapero ilmoitti ettei edes tykkää tikkarista. Häntä ei harmita yhtään…
Iltapesulle menimme väkisin lelu suussa. Puurolla laitoin taaperolle pädiltä hänen nykyisen lempiohjelmansa ” Potpotti apinan” lue professori apina. Tämä oli kuitenkin iltani viimeinen virhe.
– Lumi haluu Kaapoo!
– Nyt sä kyllä katot sitä potpotti apinaa.
– Äiti Lumi kattoo kyllä nyt Kaapoo!
Raivoisa kaksi vuotiaan sormi keskeyttää lasten Areenan, käynnistää Youtuben, etsii ensin väärän Kaapon ja täynnä ulisevaa raivoa sitten oikean, ohittaa raivoisalla sormiliikkeellä mainokset ja viimein ” Oon nelivuotias, oppimaan innokas” Kiukkumuija on hetken hiljaa kunnes toteaa.
– Huh huh raivari meni jo…