Väritetty koira ja pari muuta juhannustaikaa

Juhannus oli rentouttava. Niin rentoutava, ettei auto suostunut eilen käynnistymään, kun meidän piti lähteä kotiin. Sen akku oli tyhjä. Yhtä tyhjä kuin teltassa yöpyneen lapsen. Uusissa virroissa, ajoimme sitten kotiin virrattomat lapset takapenkillä.

Kotimatkaa edelsi juhannus meidän luottoystävillä. Niillä samoilla, joilla oltiin vappunakin, niillä ihanilla <3

Aattona hengailimme. Saunoimme ja söimme. Muksut hengailivat teltoissaan. Kuuntelimme radio Aallon 90- luvun listalta kaikki vanhat biletysbiisit. Lapset poimivat tyynyn alle seitsämän kukkaa. Yksi oli nähnyt unta banaaneista, toinen siitä että työntää ostoskärryissä toista. Mielenkiintoisia puolisoita tiedossa siis.

Pikkutunneilla miehet ja isot lapset vetäityivät telttoihin. Miehillä oli kovat jääkäripuheet, pieni jallu pullo ja höyhentyynyt.

Juhannuspäivänä satoi. Tettailijat olivat väsyneitä ja ilmeiseti taaperokin, sillä sohvalla hengaillessamme hän yllätten ilmoitti:

” Hitto kun väsyttää”

Taapero jäi vähän ulkopuoliseksi isompien touhuista, mutta se ei kauheasti häntä harmittanut. Hän solmi syvän ystävyyssuhteen ystävien kahteen russeliin. Niin syvän, että vanhempi koirista oli väritetty liilalla tussilla. En eläissäni ole nähnyt niin paljon uhrilampaan näköistä eläväistä kuin vanha koira parka oli, yllättäessäni taaperon värityspuuhistaan.

Tästä on nyt hyvä suunnata hyvin syöneenä ja levänneenä uutteen viikkoon. Toiseksi viimeiseen ennen lomaa.