Coexist.

Olen pikku hiljaa alkanut tehdä kaikenlaisia pieniä duunijuttuja ja pohtia elämää ihanan äitiysloman jälkeen. Se kauhistuttaa, vaikka varsinainen tekeminen kiinnostaa kyllä. Seuraan tätä päiväkotikeskustelua kiinnostuneena.

Jos jossain asiassa toivoisin olevani parempi vanhempi, se olisi se, että roikkuisin vähemmän koneella ja jaksaisin olla enemmän sataprosenttisen läsnä. Mutta mitä vielä, olen lisännyt koneella oloa vielä näpyttelemällä duunijuttujakin. Helpointahan se on, kun Pirkko nukkuu (kuten nyt) mutta näpytän kyllä, vaikka se hengailisi vieressäkin. Välillä ojentelen leluja, silitän mahaa ja juttelen jotain. Panen musiikkia soimaan. Kun käninä yltyy, keskeytän ja otan syliin. Imettäessä naputan, jos vaan pystyn. Mietin, että onko tämä ok. Onko ihan kelpoa lastenkasvatusta tai vauvanhoitoa olla vain yhdessä olemassa?

Sanon aina, että onhan vanhemman ja vauvan suhdekin ihmissuhde, ja muissa läheisissä ihmisuhteissa tuollainen yksin yhdessä olo olisi tietenkin ihan normaalia, mutta tavallaan vanhempi on olemassa vauvalle vähän eri tavalla. No, mitäs mä nyt täällä kyselen, ei kukaan voi tietenkään oikeasti tietää, miten homma tulisi hoitaa. Fiilispohjalta siis taas.