Pehmeys.

Mulla oli tänään joku hyvä ajatus tekstiksi, mutta se katosi. Se on mun mielestä ainut suuri ongelma tässä jatkuvassa pienessä univajeessa, muisti pätkii ja ajatukset katoaa. Sen muistan, että sain tänään ensimmäisen viestin ystävältä, jossa ehdotettiin jotain tänne blogiin. En ehtinyt vielä siihen, mutta ilahduin!

Mutta muutaman sanan sanon raskauden jälkeisestä kropasta. Katsoin itseäni jonkin aikaa sitten peilistä, ja ajattelin, että herranjumala, mä näytän aivan mun äidiltä. Olen vähän pienempi, mutta mun ruumis on ihan samannäköinen. Tarkalleen ottaen näytän siltä, miltä muistan että äiti näytti, kun käytiin lapsena uimassa. Se on ihan loogista, koska äiti oli kolmikymppinen perheen äiti. Melkein niin kuin minä nyt. 

Mulla on käynyt niin onnekkaasti, että vaikka olen syönyt enemmän herkkuja kuin ehkä ikinä (se on paljon) raskauskilot ovat silti isolta osalta kadonneet imetyksen myötä. Mutta keskivartaloon on kyllä jäänyt kauniisti sanottuna pehmeyttä. Mun kohdalla on kuitenkin käynyt toinenkin onni – mua ei juurikaan haittaa. Saattaa olla, että mulle tää vartalon epätäydellisyys on helpompaa kuin monelle, sillä olen elämässäni joskus ollut kymmenen kiloa painavampikin. Mutta huomaan, että käytän ulkonäköni ajatteluun vähemmän aikaa kuin koskaan ennen. 

Jotain raskautta edeltäneestä suht hyvästä kunnosta olisi kuitenkin kiva saada takasin. Eikä toiveissani olisi tässä mitään lisämassaa kerätä. Mutta mitään ihan hirveen radikaalia ei raskaus selkeesti mun ruumiille tehnyt, aika kreisiä, kun sitä ajattelee.