Rauha

Päivä päivältä alan olla varmempi, että tämä lapsi tosiaan syntyy. Miksi muuten minulla olisi sellainen olo, että juuri näin tämän piti mennä? Ystäväni oli varma, että sen on pakko syntyä ja siitä on pakko tulla joku syöpälääkäri (ei ehkä kyllä näillä humanisitgeeneillä), koska sen alkukin oli niin epätodennäköinen. Samalla pelkään ja ahdistun enemmän. En vielä tosissani osaa olla huolissani varsinaisesti lapsesta, sehän on vielä tiedoton. Mutta olen enemmän huolissani itsestäni, jos kaikki ei menekään hyvin. Jos näin erikoisella tavalla hankkii lapsen, siinä on se ongelma, että ei voi yrittää toista kertaa – jos tämä menee pieleen, en tiedä yhtään saanko koskaan toista mahdollisuutta. Todennäköisesti, mutta se ei ole varmaa.

Pelkään, että mielenrauhani riippuu tästä. Ei siksi, että en kestäisi menetystä, vaan siksi, että herään onnellisempana tämän tiedon kanssa kuin ilman. Olen valmis ja haluan laittaa itseni tauolle ja elää jollekin toiselle.

Tämä teksti on oikeasti kirjoitettu jo reilu kuukausi sitten, mutta nyt vasta uskallan ryhtyä julkaisemaan näitä. Ensin tulee siis monta vanhaa tekstiä ja ehkä vasta sitten jotain uutta.