Huoli.

Mä olen aikaisemminkin kirjoittanut siitä, miten olen ehkä jo vähän epänormaalin huolissani raskauden sujumisesta. Toissayönä heräsin taas aamuyöllä panikoimaan raskausmyrkytyksestä ja vaan selittämättömästä kohtukuolemasta. Samaan aikaan pidän näitä ajatuksia aika järjettöminä ja vähättelen niitä, sillä varsinaisesti mulla ei ole ollut ainakaan mitään selkeää syytä huoleen; liikelaskentoja tehdessä potkuja ja kaikenlaista möyrintää aina tuntuu. Toivoisin vain, että tuntuisi ihan koko ajan ja mielellään kovaa, niin en edes ehtisi stressata. 

Jos puhun tästä ihmisille, monet myhäilevät, että siitä se huoli vasta alkaa. Mikä on tavallaan varmasti ihan totta. Mutta onneksi on taannoin synnyttänyt ystävä, joka tajusi fiilikseni tosi hyvin ja kertoi, että kyllä se lapsen syntymä kuitenkin helpottaa oloa. Täällä ulkomaailmassa olevan lapsen oloa voi tarkkailla ja se osaa kuitenin jo vähän kommunikoida.

Vaikka mun mielestä on pääosin ihan mukava olla raskaana, olen väsynyt stressaamaan ja tarkkailemaan vatsani ja muita tuntemuksia koko ajan. Tätä vielä ainakin kaksi kuukautta! Liiallinen huoli estää mua myös innostumasta ja nauttimasta ajatuksesta, että saan kohta lapsen. Se saattaa myös olla – laiskuuden lisäksi – olla syy, miksi mun on vaikea hoitaa vaikka äitiyslomaan liittyviä asioita. 

Jaa, palaan sitten pohtimaan, että onko tää nyt sit sellainen päänsärky, että pitäisi huolestua.