Neuvolan täti.

Mietin tuota ”neuvolan täti” sanontaa, kun kävin tänään neuvolassa ja täti oli saletisti mua nuorempi. Ihan mukava ja varmasti oikein osaava. Se yritti parhaansa mukaan miettiä, että kannattaako mun mennä perhevalmennukseen, kun se on pariskunnille ja googlaili yksinhuoltajien tukiryhmiä ja järjestöjä. Olin aika yllättänyt, että mun tilanne on niin poikkeuksellinen, että sillä ei selkeästi ole mitään mallia valmiina.

Me käytiin läpi jotain voimavaralomaketta jossa ihan vaan sillai nopeesti ruksitaan rasteja vastauksiksi sellaisiin kysymyksiin, kuin että oliko lapsuutesi turvallinen ja aiotko olla samanlainen vanhempi kuin omat vanhempasi. Neuvolan täti esittää mulle jotain kysymyksiä sillä tavalla vähän huvittuneella äänensävyllä, kuin jos se kysyisi vaikka että aiotko muuttaa tässä lähiaikoina Syyriaan. Niin ku että tää on ihan idiootti kysymys sulle, että totta kai nää asiat on kunnossa.

Mä vastailen ehkä vähän liian analyyttisia vastauksiani ja yritän tasapainoilla sen välillä, että en joudu mihinkään outoon seurantaan (en tiedä onko sellaisia, mutta sellainen fiilis mulla on) ja sen välillä, millainen olen aina tällaisissa tilanteissa: vaikutan ehdottomasti pärjäävältä. En nyt varsinaisesti koe, että tarvitsisin tässä mitään kummempaa apua. Lääketieteelliset kysymyksetkin on tähän mennessä selvinneet googlella ihan yhtä hyvin kuin tällä henkilökunnallakin. Mutta toisaalta, en haluaisi olla ihan sataprosenttisesti vastuussa siitä arviosta, että tarvitsenko jotain erikoistukea. 

Tämä teksti on oikeasti kirjoitettu melkein kokonaan jo reilu kuukausi sitten, mutta nyt vasta uskallan ryhtyä julkaisemaan näitä. Ensin tulee siis monta vanhaa tekstiä ja välillä jotain uusia.