Odotukset.

Kun mulla ei vielä ollut lasta, saatoin miettiä aika paljon, etttä mitä kaikkea tekisinkään hyvin ja oikein, sitten jos mulla olisi. Tai mitä en ainakaan tekisi. Jos teemasta tuli puhetta, pehmensin viestiäni vitsailemalla, että ”sitä taitaa olla aina paras vanhempi silloin, kun niitä lapsia ei vielä ole”, koska tiedostin kyllä, että helppoahan se on huudella kun ei tiedä asiasta paljoakaan.

No, nyt lähes puolen vuoden kokemuksella mun täytyy sanoa jotain yllättävää: olen tehnyt aika monia niistä asioista, joita olen suunnitellut ja aika vähän niitä asioita, joita sanoin, etten tee. Ei se ollutkaan niin vaikeaa. Ymmärykseni monenlaisia valintoja ja tekemisiä kohtaan on kumminkin lisääntynyt. Pyrin olemaan arvostelematta muiden vanhemmuusvalintoja edes selän takana. (Aina en onnistu.) Mulle on sattunut helppo, rauhallinen, terve ja perustyytyväinen lapsi. Se ei ehkä nuku täysiä öitä, mutta sentään jo tokaa yötä omassa sängyssään. (Johon se joutui PUDOTTUAAN perhepedistä, että se siitä hyvästä vanhemmuudesta…) Sillä kesti ”hetki” opetella syömään pullosta, mutta se ei ole kertaakaan kilahtanut muskarissa tai tanssitunnilla. Vaikka vähän ylpistyn, jos Pirkko tai meidän meininkiä kehutaan, en koe, että tämä onni olisi silti juurikaan mun ansiota. Lapsilla on niin erilaisia tempperamentteja ja muita kommervenkkejä.

Sanon tietenkin tähän perään myös sen, mitä tähän kuuluu, melkein taikauskoisesti, aina sanoa: kaikenlaisia vaikeampia vaiheita on varmasti tulossa. Ja taikauskoisuus sikseen, täytyy myös sanoa, että viime aikoina on taas ollut aikaa ajatella muita asioita, jotka mun elämässä on vähän nurjasti. Olen esimerkiksi vähän yksinäinen, mutta se ei oikeastaan liity äitiyteen.