Päärooli

Juteltiin lääkäri(opiskelija)ystävän kanssa ties monettako kertaa äitiydestä ja mietittiin neuvolajärjestelmän puutteita, josta olen täällä aikasemmin kirjoittanut. Ymmärrän toki, että neuvolan pitää toimia niin 17-vuotiaalle kaksosten odottajalle kuin 41-vuotiaalle maahanmuuttajatohtori äidillekin, joten siinä on haastetta. Ehkä se ei ole paikka, jossa pitäisi odottaa älyllistä pohdintaa äitiyteen kietoutuneista merkityksistä yhteiskunnassamme. Mutta mua jotenkin kroonisesti vaivaa, että mä koen, että siellä ei kohdella aikuisena vaan äitinä, joka taas on jonkinlainen lapsellinen, martyyrimäinen muumimainen hahmo. Tämä ei ehkä rajoitu neuvolaan, vaan on vallitseva kuva yhteiskunnassakin.

Ystävälläni oli mielestäni hyvä pointti: miksi ei sanota, että äitiä voi kiinnostaa esimerkiksi S&M-seksi ihan yhtä paljon kuin ennen lapsiakin? 

Ja vaikka kuinka kamalalta se kuulostaa, päätin (ymmärrän, että voin joutua pyörtämään kaikki päätökseni, mitä vanhemmuudesta teen), että musta tulee äiti, jonka elämässä lapsi on sivuroolissa, koska itse tahdon olla omassa elämässäni päähenkilö. Se ei tarkoita, että lapsi ei olisi mun elämäni tärkein asia ja jonka elämästä en haluaisi tehdä ihanaa. En vain esimerkiksi halua tehdä asioita, jotka ei mun mielestä olisi muutenkin mielenkiintoisia. Ja niitä jotka on, haluan tehdä paljon.

Onneksi nykyään on kyllä kaikkee siistii, mitä voi tehdä myös lapsen kanssa! Filosofiakahvila! Äitijooga! Ja ehkä lopulta tulee mentyä joskus Lintsin merimaailmaankin. Pohdin esimerkiksi joulua ja näen lapsen kanssa joulun vietossa ihan mahdollisuuksia. Stokkan jouluikkuna on asia, jonka mielelläni voin katsastaa. Seurasaaren joulupolkukin ehkä. 

Olen ihan vakuuttunut, että tämä on pitkällä tähtäimellä myös lapsen etu. Kun se on aikuinen, se on tyytyväinen, jos sillä on mielenkiintoinen, itseään toteuttava äiti.