Täältä vauvan isän asuinkaupungista katsottuna lapsuus Helsingissä on aika kliininen. Täällä kantoreppu mahalla on ihan ok juoda bisseä tai ainakin raddleria kun grillailee kavereiden kanssa. Mielenkiintoisen näköisillä ihmisillä on hauskan näköisiä lapsia. Täällä päiväkotien seinät on koristeltu graffiteilla ja leikkipuistot ovat niin hurjia, että mua vähän hirvittää. Mutta kummasti tekisi mieli mennä itsekin kiipeilemään.
Suomessa leikkipuistot on siistejä ja niissä on kaikissa Lappsetin standardoidut huvitukset. Neuvola ja vauva.fi muistuttaa siitä, miten lapsen tahti ja tarpeet menee kaiken edelle.
Vaikka kaikkien rajoitusten ja normien tarkoitus on mitä parhain – lapsien hengen ja terveyden suojeleminen – mä mietin joskus, että passivoiko se vähän meitä suomalaisia. Riskejä ei arvioida omalla järjellä, vaan uskotaan sokeasti viranomaisiin ja muihin tahoihin. Mietin kuinka vahva keskiluokan hegemonian ja ilottoman kulttuurin säilyttämisen työkalu kapea vanhemman rooli ja hähmäinen ”lapsen etu” on.
Suomessa (ehkä muuallakin kyllä) on myös mun mielestä aika tiukassa näkemykset siitä, millainen on hyvä vanhempi: uhrautuvainen ja suhteellisen säntillinen koti-ihminen. Sellainen, jolle nettitrollit eivät koskaan pääsisi huutamaan, että miksi niitä lapsia pitää hankkia, jos ei niiden kanssa halua aina olla. Vauvojen hoitoneuvot perustuu pitkälti jonkinlaiseen lapsentahtisuuteen ja versioon kiintymysvanhemmuudesta. Vaikka itsellenikin tuollainen kasvattaminen tuntuu luontevalta – kantoreppu on ja nukutaan samassa sängyssä – olisi ehkä hyvä muistaa, että muitakin malleja ajatella on. On ihan perusteltua laittaa esimerkiksi äidin tarpeet jossain kohtaa edelle.
Toivon, että onnistun elämässäni vakuuttamaan mahdollisimman monta ihmistä siitä, että lapsien hankkiminen on aivan liian tärkeä homma, että sen voisi jättää vain säntillisten koti-ihmisten vastuulle.
Mun on vanhempana helpompi hengittää täällä, vaikka kaipaan kavereita, nettiä kotona, omia rattaita ja tuttuja reittejä. En silti halua glorifioida tämän kaupungin meininkiä liikaa. Mukana saattaa olla uutuuden viehätystä ja esimerkiksi suurkaupungin luoma vapauden tunne. En haluaisi oikeasti kokonaan kasvattaa lasta täällä. Mutta ihan mukavaa viettää tätä vauva-arkea muuallakin kuin kotona.
Henkilökohtaisesti on ollut myös mielenkiintoista, haastavaa ja silmiä avaavaa myös hengailla vauvan kanssa vauvan isän kotona, jota voi kiltisti sanoa opiskelija-asunnoksi. Aika vähällä sitä lopulta tule toimeen, mutta kyllähän se kaikki lapsikama helpottaa elämää. Täällä on pitänyt kekkailla aika tyhjästä vaipan vaihtopaikka ja kylvettää vauva lavuaarissa. Ehdotin, että ensi visiittiä varten hankittaisiin lasten kylpyamme, vaikka sellainen kätevä flexibath, joka mulla on kotona. Lapsen isä myötäili, mutta heitti vitsillä, että eikö se voisi kylpeä tuollaisessa vanhassa postin muovilaatikossa, joita sillä on eteisessä. Myöhemmin päivällä muistin, että juuri tuollaisessa mä aina mökin saunassa kylvin, niin kauan kuin siihen mahduin. Ja ihan hyvä mustakin tuli.
