Ajattelin jäädä huomenna äitiyslomalle. Joka virallisesti alkoi viikko sitten. Mä oon ollu sen verran hyvinvoiva, että en oikeastaan ole kaipaillut lomalle, mutta tänään huomasin, että kyllä tässä nyt vaan vähän väsyttää. Mulla on ollut koko loma-asiaan yllättävän kompleksinen suhde sekä henkilökohtaisesti että yhteiskunnallisesti. Henkilökohtaisesti asenne siihen on ollut sekoitus haikeutta ja helpotusta. 

Yhteiskunnallisesti mä olen kyseenalaistanut koko hommaa yllättävän paljon: miksi yhteiskunnan pitää maksaa mulle mitään siitä, että olen päättänyt lisääntyä? Tai mun työpaikan? Miten mä muka ansaitsen tän? Mietin Yhdysvaltoja ja niiden olemattomia äitiyslomakäytäntöjä. Mietin kehitysmaita, jossa ei ole mitään äitiyslomia.

Olen toki päätynyt pohdinnoissani siihen, että lapsen saaminen on kuitenkin myös yhteiskunnan jatkuvuuden takaamista, joten kai se on ihan ok, että siihen panostetaan. Piti vaan itse pohtia asia läpi. Äitiyden tukeminen näin kuuluu meidän kulttuuriin. Lapsien saaminen on normaali osa aikuisen ihmisen elämää ja yhteiskunnan ja hyvän työpaikan pitää tukea sitä. Ok, mennään tällä.

Mietin myös sitä, nykyään puhutaan paljon, kuinka isät pitäisi saada käyttämään vapaansa, jotta työnantajia ei jännäisi palkata nuoria naisia. Ja näinhän se on. Isien pitäisi todellakin jäädä hoitamaan lapsiaan enemmän. Mutta erityisesti siksi että he voisivat olla lastensa kanssa enemmän. Vanhempainvapaat taas pitäisi rahoittaa yhteisestä kirstusta. Sitten ei ainakaan tarvisi tuntea huonoa omaatuntoa työpaikan puolesta ja naisvaltaisten alojen yrittäjät ei joutuisi kärsimään. 

Mutta ei sinne kotiin nyt ihan loputtomiin pidä yhteiskunnan tuella jäädä. Siitä on kirjoitettu hyvin esim. täällä!