Gorea.
Typerin kommentti, jonka olen raskaana ollessani kuullut oli ehkä kysymys: onko sulla jo läski olo. Se oli toki tarkoitettu vitsiksi, mutta sisälsi jotenkin ärsyttävästi ajatuksen, että olisi pitänyt olla. Sitten välillä jotkut ihmiset alkavat kauhistella kaikkea ällöttävää, mitä synnyttämiseen tai lapsiin mahdollisesti liittyy, kuten repeämiä, paskaa, haavoja, tikkejä, venymistä ja niin edelleen. Luulen, että monet unohtavat, että oma äiti on heidät synnyttänyt ja suurin osa naisista tekee sen jossain vaiheessa. On helppo ällöttyä, jos asia on vähänkään kaukaisempi, niin kuin minun kavereista suurimmalle osalle edelleen on.
Mä oon aika helposti ällöttyvää sorttia, enkä ole kovin hirtehisen huumorin ystävä näissä asioissa, joten ärsyynnyn aika helposti tällaisestä mässäilystä. En silti ole sitä mieltä, että niiden pitäisi olla mitään tabuja. Jos joku saa vaikka jotain vaurioita synnytyksessä, siihen voisi suhtautua ehkä ennen kaikkea empaattisesti, ei ällötyksellä. Asianomaisella on tietenkin vastuu puhua aiheesta asiallisesti. Harva äällööntyy, jos joku puhuu ranteen murtumasta.
Parhaat asiasta sanottavat asiat olen kuitenkin kuullut niiltä ihmisiltä, jotka tietävät jostain jotain. Taannoin synnyttänyt ystäväni sanoi, että ennen synnytystä hän oli ajatellut, että sisäinen repeämä (tai joku vastaava) olisi suurin piirteinen pahinta mitä hänelle voisi tapahtua, mutta sitten synnytyksessä tuollaiset jutut kuitenkin tuntui aika pieniltä. Ja vaikka ruumiiseen saattaa jotain kremppaa jäädä, vammoihin saa kuitenkin hyvää hoitoa. Lääkäriksi opiskeleva ja synnytyksiä nähnyt ystäväni taas sanoi, että hämmästyttävää kuinka äkkiä paikat palautuu ennalleen ja kuinka repeämät on vähän samoja kuin että jos huuleen tulee joku vekki. Nekin tikataan ja ne paranee aika helposti, limakalvoja kun ovat.