Parin bailuvuoden arvoista.

Viime aikoina on tuntunut siltä, että olen vanhin kaikkialla. Kaikki kiinnostavat ihmiset ovat nuorempia. Siksi tää raskaus on tuntunut jollain tavalla huojentavalta muutokselta ja eteenpäin menolta. ”Mitä mä näissä bailuporukoissa roikun, mä oon liian vanha.”

Kun muut tekevät kivoja viinaisia suunnitelmia, olen jo sädekehässäni miettinyt, että mulla on nyt jotain parempaa, vaikka oikeasti harmittaa ettei voi osallistua. Ja totta vitussa saa harmittaa, bailaaminen on ollut mulle viimeiset kymmenen vuotta maailman tärkeintä ja vasta viime vuosina uskalsin ja osasin tehdä sitä oikein. Mua harmittaa, etten enää ehkä koskaan voi lähteä bailureissuun vaikka viikoksi. Toivottavasti pääsen tekemään sitä edes jonkin verran vielä joskus. Olisi epäkunnioittavaa itseni kohtaan, jos en surisi sitä menetystä, vaikka lapsi on varmasti hienompi juttu kuin pari huoletonta bailuvuotta lisää.

Tämä teksti on oikeasti kirjoitettu melkein kokonaan jo reilu kuukausi sitten, mutta nyt vasta uskallan ryhtyä julkaisemaan näitä. Ensin tulee siis monta vanhaa tekstiä ja välillä jotain uusia.

Suhteet Oma elämä