Pelko.

Edellisen postauksen aihetta hieman jatkaakseni. Mulla on ollut suhteellisen kivulias raskaus. Kivut itsessään eivät ole olleet varsinaisesti pahoja, mutta niistä nouseva huoli ja stressi on. Pelkään keskenmenoa ehkä enemmän, kuin olisi hyvä. En edelleenkään sen sikiön takia vaan itseni takia. Kuinka sitten osaisin luopua kaikista asioista, joita olen jo ehtinyt miettiä? Pelkään sen hetken peruuttamattomuutta. Pelkään sitä, että ihmiset kyllä jakavat iloiset asiat, kuten tämä nyt on, mutta että keskenmenon kanssa olisin kuitenkin yksin.

Vaikka tiedän tietenkin järjellä olevani raskaana ja lapsen tuloon pitää valmistautua, mulla on edelleen sellainen olo, että on jotenkin tosi aikaista, niin kuin toki tavallaan onkin. Samaan aikaan huomaan puhuvani sujuvasti siitä, kun tämä lapsi syntyy. 

Tämä teksti on oikeasti kirjoitettu melkein kokonaan jo pari viikkoa sitten. Ensin tulee siis monta vanhaa tekstiä ja välillä jotain uusia.