Tahdikkuus.

Tapasin taannoin yhtä mukavaa ihmisitä duunin kautta, jolle kerroin jääväni kohta äitiyslomalle. Hän kysyi viehättävästi, että milloin teillä on laskettu aika. Oletan, että hän halusi sanamuodolla korostaa isän roolia nykyaikaisessa perheessä. En korjannut häntä vaan hymyilin ja sanoin päivämäärän. Toinen puhui erään maan naisten asemasta ja kauhisteli yksinhuoltajien korkeaa määrää kovaan ääneen seurassa, jossa kaikki muut tiesivät mun olevan tulevan sellainen, paitsi hän. Niin paljon hyvää tahtoa, niin monta mahdollisuutta mokata.

Mä oon tämän yksinhuoltajuusasian kanssa ok, ja voin viitata siihen huoletta. Välillä tuntuu, että se pitäisi jotenkin kertoa ihmisille, että he eivät sanoisi jotain ”väärää” ja vaivaantuisi, kun saavat tietää. Asian korostaminen tuntuu kuitenkin (tietenkin) hassulta, sitä paitsi, ihan onnekkaasti en ole ”totaali yh”. Aikoohan tuo lapsen isäkin olla messissä, minkä pystyy.

Mutta täytyy myöntää, että taas ärsyynnyin, kun erehdyin menemään taas perhevalmennukseen. Siellä aikuisille ihmisille selitetään, että miksi on tosi hyvä hei muistaa, että seksi on muutakin kuin yhdyntää. Ja siellä ne aikuiset ihmiset kuuntelee sitä yläasteen seksivalistuksen tasoista tuntia, ihan kuin siitä olisi jollekin hyötyä. Ihan kuin vittuillakseen luento aloitettiin tänään hienosti lauseella ”siis perheitähän on monenlaisia ja lapsia syntyy moninlaisiin tilanteisiin”, mutta kuitenkin mentiin niin normatiivisesti, että olin jopa yllättynyt. Ja sitten taas niitä Baby Blues -sarjakuvia. Yök.

Joku voisi sanoa, että mitä sä valitat, tietnekin siinä pitää käsitellä (hetero)parisuhdetta, onhan se perheen perusta. Terveydenhoitaja epäili, että en ehkä viihtyisi luennoilla, kun se on niin parisuhdekeskeistä. Hän myös soitteli mulle, kun oli netistä löytänyt Pienperheyhdistyksen. Taas hyvää tahtoa, mutta tuo nyt ainakaan tällä hetkellä tuntunut mun jutulta. Menin kuitenkin mielenkiinnosta ja olen tyytyväinen, että menin vaikka sisuunnuinkin. Olihan se kiinnostavaa. Mietin, että kuinka moni perhe sielläkin lopulta päätyy vähän erilaiseksi, kuin mitä ydinperheideaaliin kuuluu ja miltä se sitten tuntuu. Ja vaikka tuo kuulostaa pahalta, en oikeasti tarkoittanut sitä pahalla. Mietin vaan, että kuinka monen meistä olisi helpompi hengittää, jos terveydenhoito aktiivisesti pyrkisi tarjoamaan mallia useammanlaisille perheille. 

Yritin miettiä tänään, että jos olisin ollut esimerkiksi entisen poikaystäväni kanssa siinä tilanteessa, miten olisin reagoinut. Tajusin, että olisin vaivaantunut silloinkin. Eli ongelma ei ollut vain mun yh-mutseudessa, vaan se luento oli oikeesti ihan paska. Oli siinä toki söpöjäkin osioita, vaikka mua ärsytti nekin. Piti kirjoittaa lapulle kolme asiaa, jotka tulee mieleen vanhemmuudesta. Kirjoitun luonnollisuus, jatkuvuus ja vastuu. Sitten kaikki sai kehuja, kun oli kirjoitettu niin hienoja ja tärkeitä asioita.