Työ.

Mulla on tosi kiva työ. Oon kipuillut sen kanssa viime aikoina ja ollut äitiysloman lähestyessä epämotivoitunut, mutta on se kumminkin kiva. Duunikaverit on rakkaita, vaikkakin ärsyttäviä. Oon joulusta lähtien ootellut aktiivisesti äitiyslomaa, joka alkaa kuukauden päästä. Mitään uutta on vaikea alottaa, joten kaikki tuntuu vähän turhalta.

Mutta tänään oli kiva ja mielekäs päivä ja mä aloin ajatella, miten tulen kaipaamaan duunia. Ja miten paljon mua pelottaa, että putoon kaikesta ja mun aivot taantuu. Toivottavasti jaksan kuitenkin kehittää itseäni. Enkä todellakaan puhu nyt tässä mistään äitiyden tuomasta kehityksestä vaan ihan oikeasta ammatillisesta osaamisesta. Ajattelin, että en kaipaa hommia sekuntiakaan sitten kun jään lomalle, mutta ei se kyllä oo totta. Oon aiheesta haikea jo nyt. Duunipäivinä on kuitenkin aina seuraa. Pelkään, että linnottaudun yksin sisään sitten kun ei ole enää pakko lähteä joka päivä jonnekin ja kaikki on hankalaa.