Valmennuksesta.

Mulla ei olekaan hetkeen ole ollut tänne ihmeellistä tilitettävää. Hommat rullaa painollaan. Toki jotkut jutut huolestuttaa nyt ehkä himpun verran konkreettisemmin kuin ennen. Miten yhden ihmisen kädet riittää vauvan hoitoon? Mitä jos jotain sattuu? Samaan aikaan mun pahimmat paniikit raskauden sujumisesta on alkaneet hieman hälvetä ja oon aika fiiliksissä lapsen saamisesta. Toki välillä välähtää joku pieni haikeus asioista, joita ei nyt tässä ihan lähiaikoina pääse tekemään, mutta pääosin oon aika ok juttujen kanssa. Toki vastuu painaa: tuntuu oudolta ajatukselta olla jonkun ainoa ja ainutkertainen äiti. Perusjuttuja.

Tänään sai kuitenkin aihetta kiukkuiselle tekstille! Olin tänään perhevalmennuksessa ja se oli siis ihan järkyttävää normatiivista kuraa. Mua oli varoiteltu, että se on aika parisuhdekeskeistä ja niinhän se tosiaan oli. Taisi olla tokalla kalvolla, kun meille kerrottiin, että hyvä parisuhde on vauvalle paras koti. Niinpä niin. Syytän hormoneja, mutta tuntuihan toi nyt ihan vitun pahalta. Mun lapsen tuleva koti tuomittiin siinä jotenkin ei-parhaaksi-mahdolliseksi. Se vaan tuntuu jotenkin ihan vitun väärältä. Toki ymmärrän, että tarkoituksena oli kannustaa vanhempia pitämään olemassa olevista parisuhteistaan huolta ja se on järkevää. Mutta ei se nyt olisi ollut niin vaikeaa ilmaista toisin. Toisessa kalvossa sanottiin, että on normaalia raskaana olevalle haluta olla huolenpidon kohteena. Mun mielestä tollanen passivoittaa naisia ja saa ne taantumaan lapsen hankinnan myötä.

Sitten siellä näytettiin imetysvideo, joka muistutti parodiaa ja mikä hirveintä, luentokalvoissa oli Baby Blues -sarjakuvia. Hyi saatana. Olen neuvolajärjestelmän ja julkisen terveydenhuollon vakaa kannattaja, mutta välillä mulla on sellainen olo, että se ei vaan toimi mulle. Puheen sävy oli mun mielestä jotenkin ihan helvetin ärsyttävä lässytys. Ihan kuin lapsen saaminen jotenkin taannuttaisi. Neuvolassa oli selkeästi päätetty, että tällaiset mielikuvat tulevasta lapsesta on jotenkin hyper tärkeitä. Jos niitä ei ole, tulen pahoinpitelemään lastani. Tunnistin kysymyksen mielikuvista jo muutama neuvolakerta sitten muiden kysymysten joukosta sellaiseksi, että siihen pitää vastata ”oikein” ja nyt niistä taas kyseltiin. Kyse ei ole edes siitä, että mulla ei olisi niitä mielikuvia. Musta on vaan jotenkin hassua, että ne nyt koetaan niin hirveen tärkeinä.

Mutta disclaimerinä. Juttelin tänään mun yhden kaverin kanssa ja se sanoi, että niiden perhevalmennuksen naispari oli kehunut juuri sitä, miten ne oli huomioitu. Että ehkä tämä oli tosiaan vain tuo perhevalmennus ja rehellisesti sanottuna, mun asenne oli huono. Näpräsin kännykkää ja huokailin.