Lapseni oli syntyessään alle kaksi ja puoli kiloa, ja siksi se on ollut alusta asti hieman tavallista tarkemmassa syynissä. Heti synnytyssalissa kätilö totesi, että lapsi vaikuttaa erinomaisen terveeltä, mutta silti esimerkiksi syömistä täytyi heti vahtia erityisen tarkasti, ettei jo valmiiksi pieni paino kovasti laskisi. Myös meidät kotiuttanut lääkäri sanoi samaa: terveeltä vaikuttaa – mutta otetaan nyt varman päälle. Lapselle määrättiin keskostipat eli vitamiinitipat, rautatipat ja kontrollikäynti vastasyntyneiden seurantapolikiklinikalle.

Ajattelin silloin alkuun, että mikäs siinä, eihän näistä edes suurta vaivaa ole, vaikka vähän mietinkin, että aika paljon se yksi vajaa sata grammaa muuttaa tilannetta.

Nyt reilun kolmen kuukauden päästä tunteeni ovat yhtä ristiriitaiset. Lapsi on kasvanut hyvin ja vaikuttaa terveeltä, ja minun on jotenkin vaikea mieltää pelkkää pientä kokoa miksikään ongelmaksi. Mikä on oikeastaan aika tyhmää, sillä pieni syntymäpaino on oikeasti osoitettu riskitekijäksi ja tietysti jos lapsi ei kasvaisi normaaliin tahtiin, se voisi kertoa jonkinlaisesta kehityksen häiriöstä.

Mutta kun. Keskostipat eivät onneksi aiheuta mitään ongelmia lapselle, mutta niiden säilytyksessä on oltava tosi huolellinen ja onhan niiden antaminen yksi muistettava asia lisää. Rauta taas aiheuttaa lapselle sellaiset vatsavaivat, että se itkeskelee päivän eikä nuku yöllä, ja kun mahaa oikein koskee, lapsi ei enää halua juuri edes syödä, ja siinähän sitten pähkäilet että kumpi onkaan vaarallisempaa, syömättömyys vai raudanpuute. Jätin siis raudan pitkäksi aikaa tauolle.

Viime viikolla kävimme viimein seurantapolilla. Siellä lääkäri suositteli aloittamaan jo vellin syömisen ja pian saisi antaa kasvissoseitakin. Kuulemma näin tehdään yleensä pienipainoisten lasten kanssa. Lapsi saisi myös lääkärin mielestä syödä enemmän. Olin ajatellut, että se syö reippaasti, mutta ilmeisesti ei. Ja sitä rautaa pitäisi nyt tosiaan antaa.

Voihan voi. Olen nyt viikon ajan syöttänyt lapselle velliä ja rautaa, välillä vuoropäivinä, jotta saisin selville, mistä johtuu se, että nyt lapsi ei enää nukukaan hyvin ja että päivisinkin sen vatsaa koskee. Ilmeisesti ongelmaa on sekä vellissä, että raudassa… Ja kaiken muun hyvän lisäksi lapsi syö paljon entistä vähemmän ja sekin vähä on usein taistelua. Yöllä se nukkuu levottomasti, herää usein ja välillä valvoo pitkiä aikoja. Tuntuu että ylipäätään käynti klinikalla aiheutti enemmän huolia kuin poisti niitä, sillä vaikka lapsi vaikuttaa kehittyneen ihan normaalisti, mietin nyt paljon että miten saisin sen syömään enemmän ja että eihän se tosiaan vielä käänny eikä edes kannattele päätään kovin pitkiä aikoja mahallaan maatessaan. Lapsi, jonka vielä viikko sitten ajattelin kehittyneen erinomaisesti, onkin nyt mielestäni kehittynyt vain ”ihan kohtalaisesti”.

Tätä pohtiessani minä ahdistun, että olenko nyt ollut huolimattoman huoleton äiti, että kasvaako se tuosta ollenkaan, tottuuko sen vatsa koskaan ainakaan rautaan, ja että miten minä itse jaksan itkuisen, huonosti nukkuvan lapsen hoitamista jos tätä jatkuu pitkään. Samalla tekisi mieli jättää ainakin rauta vain antamatta, ja luottaa siihen että kyllä lapsi pärjää ilmankin, eiväthän useimmat lapset saa rautalisää. Mutta kun lääkäri sanoo, että rauta on tärkeää muun muassa keskushermoston kehitykselle, niin ei huvita mutuilla yhtään mitään siihen vastaan.

Jatkamme totuttelua, sormet ristiin että vauvan vatsa tottuu ennen kuin minun voimani loppuvat.