Kutittaa. Mahaa kutittaa, selkää kutittaa, käsiä kutittaa, jalkoja kutittaa. 

Ihoni on ollut kuiva koko talven, mutta viimeisen viikon aikana on alkanut tuntua, että on tässä ehkä jotain muutakin. Etenkin kämmenien ja jalkapohjien kutina alkoi olla todella häiritsevää, ja viikonloppuna jalkoja alkoi myös kuumottaa. Neuvolassa terveydenhoitaja oli maininnut, että kutina voisi kertoa maksaongelmista, ja niinpa niin, raskaushepatoosin oireissa mainitaan juuri jalkapohjien ja kämmenien kutina.

Soitan äitiyspolille. Kätilö vähän selvittelee tilannetta, ja sovimme että kun olen muutenkin tällä viikolla menossa labraan, otetaan samalla hepatoosista kertovat kokeetkin. Ainoa ärsyttävyys niissä on, että toinen koe pitää ottaa paaston jälkeen. Labraan ei tietenkään saa enää huomisaamuksi aikoja, joten menen sinne sitten siis istumaan nälkäisenä heti aamusta, jonottamaan vuoroani ja voimaan taatusti todella huonosti.

Alan pikkuhiljaa todella toivoa, että synnytys käynnistettäisiin jo ennen laskettua aikaa. Öisin pyöriskelen sängyssä etsien siedettävää asentoa, vuorotellen koskee selkää, kylkiä ja lonkkia. Jalkoja kuumottaa ja kutittaa, on kuuma ja joko mietin, onko vauva vielä elossa tai että voisiko se potkia vähän vähemmän kivuliaasti. Päivisin nuokun sohvalla ja tylsistyn, en jaksa käydä kaupassa tai laittaa ruokaa. Lonkkiin koskee kävellessäkin, portaita en meinaa jaksaa nousta alkuunkaan. Supistuksia on jatkuvasti, ja vaikka ne ovat kivuttomia, osa on tosi napakoita ja niiden aikana on vaikea tehdä yhtään mitään.

Mutta, tietysti, samaan aikaan iskee pieni paniikki: mulla on ihan oikeasti kohta lapsi.