En ole enää hetkeen ollut ollenkaan kärryillä, että mikä viikko saatika päivä raskaudessa on meneillään. Laskutapa on vaihtunut siihen, paljonko on jäljellä laskettuun aikaan. Nyt jäljellä on reilut kaksi viikkoa.

Viikko sitten tiistaina ajattelin jo hetken että lähtö synnyttämään on edessä. Ilmeisesti perinpohjaiset tutkimukset Naistenklinikalla laukaisivat kivuttomat supistukset, joita tulikin sitten koko illan ajan aika säännöllisesti kymmenen minuutin tai vartin välein aina viidestä alkaen yli puolen yön. Soitin jo päivystykseenkin, mutta kätilö rauhoitteli, että ihan hyvin niitä supistuksia voi tulla pitkäänkin.

Koetin ottaa rennosti, mutta on aika vaikea rauhoittua kun kymmenen minuutin välein supistus vetää koko kropan kireäksi ja samalla yrittää kovasti tunnustella, koskeeko mihinkään (ja tietysti koskee ihan jo lihasjännityksenkin takia). Koetin löytää siedettävää asentoa ja mietin että missä vaiheessa pitäisi soittaa äidille tai synnytykseen lupautuneelle kaverille, että tuntuisi oudolta soittaa yhtään kenellekään keskellä yötä, että pitäisikö pukea valmiiksi jotain yöpukua fiksumpaa päälle.

Sain siinä lepäillessäni kehiteltyä aikamoisen stressin kaikista tekemättömistä töistä: että vaatteet oli lajittelematta, en ollut ostanut vielä ollenkaan pieniä vaippoja ja asunto oli muutenkin ihan sekaisin. Lopulta joskus kahden aikaan tunnin nukuttuani jouduin sanomaan itselleni että nyt nainen rauhoitut, ei omasta synnytyksestä nuku ohi.

Viimeisen viikon ajan supistuksia on tullut päivittäin, muttei enää säännöllisesti ja olen järjestellyt vauvan tavaroita pikkuhiljaa. Nyt kaikki alkaa olla valmiina, ja kun raskaus on jo näin pitkällä, ei senkään puolesta olisi huolta vauvan syntymisestä. Mutta ainahan elämään voi löytää jotain jännitettävää, ja nyt olen keksinyt vapuksi niin paljon tekemistä, etten enää tiedä toivoisinko vauvan syntyvän pian vai että pääsisin toteuttamaan kaikki vappusuunnitelmat.