Unikoulun uusintakierros

Juu meillä on pidetty unikoulua ainakin seitsemän kertaa, totesi työkaveri kuivahkoon sävyyn lounaalla jokunen viikko sitten kun avauduimme porukalla kilpaa siitä miten huonosti lapsemme ovat nukkuneet. Väsytti.

Pidin kesällä lapselle onnistuneesti unikoulua (siitä täällä ja täällä), mutta lomalta hoitoon palaamisen, sairasteluiden ja hammasharmien myötä huomasin lopulta loppusyksystä, että olimme oikeastaan huonommassa tilanteessa kuin melkeinpä koskaan lapsen elinaikana. Paitsi että tyttö saattoi heräillä öisin kolme tai jopa neljä kertaa, se ei usein meinannut saada uudestaan unta edes maidon avulla ja illoistakin tuli yhtä sekoilua.

Koska olin itse pitkittyneessä flunssassa syyskuun lopulta marraskuun lopulle en yksinkertaisesti saanut aikaan tehdä tilanteelle mitään. Lopulta iltojen hankaloituminen oli se, mitä en enää jaksanut. Illathan ovat meillä sujuneet erinomaisesti oikeastaan siitä lähtien kun lapsi on ollut parikuinen ja alun vatsavaivoista päästiin. Ensin tyttö nukahti syliin telkkarin ääressä noin seitsemänkuiseksi, sitten syliin makuuhuoneessa ja sitten sänkyynsä, aina ilman kummempiä itkuja ja yleensä tosi nopeasti. Syksyn ajan nukkumaan meno oli sujunut niin, että vein lapsen sänkyyn, ja jos se kovasti vaati, vein sen vielä kerran olohuoneeseen, annoin vähän maitoa ja sitten vein takaisin sänkyyn. Muutama viikko sitten lapsi alkoi kuitenkin vaati tätä showta ties kuinka monta kierrosta, kiukutella sängyssään ja ravata huoneesta toiseen. Samaan aikaan yöheräilyt vain lisääntyivät ja pitkittyivät ja joka kerta herätessään lapsi huusi kovaan ääneen maitoa, vaikutti sitten käyvän takaisin nukkumaan, mutta pomppasikin muutaman minuutin päästä ylös ja vaati taas sen juuri jääkaappiin kiikuttamani maitopullon. Minä kuuntelin tuskastuneena huutoa ja ravasin jääkaapilla, lapsi joi yöllä niin paljon että aamuyöstä piti jo vaihtaa vaippa.

Siispä heti flunssani helpottaessa päätin, että jotain pitää tehdä. Valitsin taisteluajankohdaksi itsenäisyyspäiväviikon, kun oli peräti kolme vapaapäivää, eli minullekin luvassa kolmet päiväunet. Lisäksi päiväkodista oli kerrottu, että lapsi oli syönyt ja huomasin että kaikki kolme viimeistä kulmahammasta oli tullut esiin, eli hammashuolet olivat ohi, eli sikälikin ajankohta tuntui hyvältä. Ja näin se sujui:

Keskiviikko: Syötän lapselle puuroa ja vielä sen lisäksi leipää, kaiken mitä se ikinä suostuu syömään. Sitten teemme iltatoimet eli vaidamme vaipan, pesemme hampaat ja puemme yöpuvun päälle. Luemme vielä vähän kirjoja, siivoilemme leluja ja lapsi juo maitoa. Vähän kahdeksan jälkeen vien lapsen sänkyyn. Ensin se on siellä mielissään, mutta nousee sitten pystyyn ja haluaa sängystä pois. Koetan rauhoitella lasta sylissä. Ei onnistu, se haluaa olohuoneeseen. Käymme vielä kerran juomassa maitoa, menemme taas makuuhuoneeseen ja lapsi haluaa taas pois sängystä. Tajuan, että tätä ravaamista voi nyt jatkaa loputtomiin, ja kun lapsi ei halua olla sylissäni, laitan sen sänkyyn enkä enää suostu ottamaan sieltä pois, laitan vain takaisin makuuasentoon kerta toisensa jälkeen. Taputtelen lapsen selkää, silitän, laulan pari kertaa Tuutuu tupakkarullan. Vähitellen lapsi alkaa olla pidempiä aikoja paikallaan ja noin puolen tunnin päästä siitä kun olemme tulleet pysyvästi makuuhuoneeseen se nukkuu. Huh.

Yöllä lapsi herää ja karjuu maitoa. Nostan lapsen sänkyyni mutta pysyn tiukkana ja tarjoan sille vettä joka ei kelpaa. Lapsi valvoo välillä huutaen melkein puolitoista tuntia, mutta käy sitten nukkumaan. Aamuyöstä se pyytää vielä toisen kerran maitoa, mutta lannistuu tällä kertaa nopeasti ja jatkaa unia.

Torstai: Illalla syötän taas lapselle kasan puuroa ja annan sen juoda valtavasti maitoa. Vähän yli kahdeksan laitan lapsen sänkyyn enkä suostu enää ottamaan sieltä pois. Lapsi nousee taas useamman kerran pystyyn, kiukuttelee ja pyytää maitoa, mutta nukahtaa taas silittelyn, taputtelen ja ”nyt käydään aa-aa”-kehotusten ja hyräilyn avulla noin puolessa tunnissa. Yöllä lapsi herää kunnolla kerran, jolloin nostan sen viereeni. Lapsi pyytää maitoa mutta tyytyy nopeasti siihen ettei juotavaa tule ja jatkaa uniaan vieressäni. Aamuyöstä saan muutaman kerran silitellä lapsen selkää, mutta se ei vaivaudu edes nousemaan istumaan.

Perjantai: ilta sujuu kuten edellinenkin, mutta lapsi on selvästi alkanut ymmärtää, että loputonta ravaamista ei ole enää luvassa. Jätän rohkeasti vesipullonkin pois sängyn luota kun ei lapsi ole sitä halunnut. Yöllä nostan lapsen taas viereeni nukkumaan, ja silittelen selkää pariin kertaan, mutta muuten yö sujuu hyvin.

Nyt tilanne on se, että illat sujuvat aika muuttumattomina. Lapsi kyllä kapinoi sitä, ettei saa juoda loputtomiin maitoa, mutta tyytyy osaansa ja nukahtaa suunnilleen puolessa tunnissa. Kitinä ja se että lapsi kerta toisensa jälkeen nousee ylös sängyssä on toki rasittavaa, mutta olen koettanut pitää hermoni kurissa hokemalla itselleni, että yleensä nukahtaminen tosiaan sujuu aika tarkalleen siinä puolessa tunnissa, ja se nyt on lopulta lyhyt aika. Parina viime yönä lapsella on ollut jossain vaiheessa joku hätä, se on itkenyt surkeana ja hokenut äitiä, mutta ei ole oikeastaan halunnut että silitän tai otan syliin, eikä ole pyytänyt maitoa, onpahan vaan itkeskellyt hetken ja nukahtanut sitten uudestaan. Hoen siis itselleni öisin, että ei sillä nyt kamalaa hätää taida olla ja koetan olla häiritsemättä.

Tämän oli siis menestys! Vain yksi yö oli oikeasti hankala, ja nyt nukumme jo sen verran hyvin että uskallan valvoa kymmeneen kun luotan ehtiväni nukkua riittämiin. Todennäköisesti jossain vaiheessa taas nukutaan huonommin, mutta jospa nyt sentään yösyömiset olisivat lopullisesti ohi. Jälleen kerran voin siis suositella rohkaistumista jonkinlaiseen unikouluun tai kurinpalautukseen nukkumisasioissa

Minun väsymykseni ei kylläkään ole toistaiseksi varsinaisesti kadonnut, mutta juuri nyt se taitaa johtua jostain muusta kuin unen puutteesta. Toivottavasti joulu korjaa.