Lepää rauhassa, Leonard
Kesällä kävin parilla eri festarilla, ja molemmissa näin JVG:n. Jurassic Rockista pois kävellessäni mietittiin kesätyökaverin kanssa suomalaista musiikkia ja sitä, kuinka eri tyylisiä bändejä ja artisteja täältä löytyy.
Muistan puoliläpällä tuumanneeni, että pitääköhän olla huolissaan, kun yksi JVG:n hittibiiseistä kertoo takatukasta. Että mitä se kertoo nuorison musamausta.
Pidän JVG:stä. Tykkään välillä kuunnella bileräppiä (Häissä ja Nelisilmä ovat suosikkejani edelleen, vaikka hyviä biisejä JVG:ltä on tullut myöhemminkin).
Kuitenkin se, mikä minulle musiikissa on tosi tosi tärkeää, on biisien sanat. Siksi on ihanaa, että Suomessa on Samuli Putron, Paula Vesalan ja Chisun kaltaisia artisteja, joiden biiseissä sanoituksillakin on iso merkitys. (Tässä kohtaa on ehkä reilua mainita, että JVG toivoo Laura Frimanin Etenee-kirjan mukaan tekevän tulevaisuudessa kappaleita, jotka kestävät aikaa ja jäävät jonkinlaisiksi ikivihreiksi elämään. Mielenkiinnolla seuraan bändiä.)
Mulla on vähän paha tapa aina aamuisin, sillä näprään heti silmät aukaistuani puhelintani. Niin tein eilenkin, perjantaiaamuna. Ensimmäisenä taisin mennä Facebookiin, jonne oli linkattu useita uutisia Leonard Cohenin kuolemasta.
Vuoden sisään on kuollut useita isoja artisteja. Kuitenkaan yksikään niistä ei ole liikuttanut niin paljoa kuin Leonardin poismeno. En osaa varmasti sanoa miksi juuri Cohenin kuolema oli oikeasti iso juttu mulle. Enkä tiedä tarvitseeko osatakaan – selvää on, että miehen musiikki on tehnyt lähtemättömän vaikutuksen minuun. Ja musiikissa nimenomaan sanoitukset.
Eilen kuuntelin Cohenin musiikkia, paljon. Ja pitkästä aikaa. Mutta juuri se on Cohenin ja hänen kaltaistensa artistien vahvuus. Musiikki ei ole erityisen sidottua tiettyyn aikakauteen, siinä ei ole tietyn ajan muotisanastoa, vaan kappaleisiin voi palata ja ne ovat ajattomia. Siksi minua ei ole erityisen paljoa kauhistuttanut musiikin nykytrendit, takatukista räppääminenkään. Edelleen on paitsi artisteja, joiden musiikki on syvällistä ja artisteja, jotka tekivät elämänsä aikana musiikkia 40 vuotta, ja joilta todellakin löytyy sanomaa ja pohdintaa musiikista. Musiikki ei kuole koskaan.
Olen säännöllisin väliajoin käynyt katsomassa, josko Cohenilla olisi tulossa vielä yksi Suomeen asti ulottuva kiertue. En jotenkin tajunnut, että mies on jo niin vanha. Muistan, että edellisen Suomen-vierailun aikaan harkitsin lipun ostamista – en kuitenkaan mennyt, syynä varmaan puhdas laiskuus (en jaksanut miettiä toiselle paikkakunnalle lähtöä ja muuta vastaavaa). Nyt harmittaa.
En ikinä päässyt kuulemaan yhtä lempikappalettani, Hallelujahia, Cohenin itsensä esittämänä livenä.
Joten samalla kun surin Cohenin kuolemaa, surin omaa saamattomuuttani. Ja samalla havahduin: tilaisuuksiin pitää tarttua silloin, kun mahdollisuus on. Myöhemmin mahdollisuutta ei ehkä enää tule.
Kirkkaimmatkaan tähdet eivät elä ikuisesti.