Elämä vie, elämä tuo

Reilun puolen vuoden aikana olen palannut kotiin Tampereelle, jäänyt työttömäksi, aloittanut terapian, muuttanut yhteen poikaystäväni kanssa ja mitäköhän vielä. Eläny korona-arkea. Ajatellut paljon, lukenut enemmän kuin aikoihin.

Ennen kaikkea olen haaveillut kirjoittamisesta. Paikasta, johon rustata päiväkirjamaisia ajatuksia elämästä, maailmasta ja omista mietteistä. Muistin kyllä koko ajan blogin, mutta tuntui, että pitkän poissaolon jälkeen pitäisi jotenkin selitellä, ja sitä olen tehnyt täällä lähes joka toisessa postauksessa.

Nyt sitten päätin, että jospa en selittelekään mitään. Kirjoitan vain. Aina kun siltä tuntuu. Kaunistelematta, epäonnistumisista, iloista. Kaipaan enemmän puhetta arkisuudesta ja siitä, kun kaikki ei aina mene niin kuin haluaisi. Tätä toivon onnistuvani tuomaan omiin teksteihini.

Joten täällä olen. Ja koska elämä on aivan hyvää, vaihdoin myös blogini nimen (ainakin banneriin).