Miksi kutsun itseäni feministiksi
Luin viime viikolla naistenpäivän kunniaksi Chimamanda Ngozi Adichien kirjan Meidän kaikkien pitäisi olla feministejä. Samaa kirjaa jaetaan tänä vuonna kaikille suomalaisille ysiluokkalaisille, mikä aiheutti jo viime vuoden lopulla pienen porun. Miksi tämmöistä ismiä pitää jakaa nuorille?
Luettuani kirjan tuntui vahvasti siltä, että monet kritisoijista eivät olleet vaivautuneet kirjaa lukemaan (ei muuten ole iso homma, siinä on 44 sivua). Kirja ei saarnaa tai julistaa. Siinä kerrotaan erilaisin esimerkein, kuinka se, että ihmiset nähdään ensisijaisesti sukupuolensa edustajina, aiheuttaa epätasa-arvoa. Kirjailija on nigerialainen, joten jotkut esimerkit istuvat paremmin nigerialaiseen kuin suomalaiseen kulttuuriin, mutta monet ovat universaaleja (mies nähdään ensisijaisesti rahantuojana, eikä miehelle sovi herkkyys, nainen otetaan vakavammin kun hän pukeutuu miehisesti, samassa työssä käyvästä pariskunnasta vain nainen tekee kotitöitä).
En enää ajattele, että kaikkien on kutsuttava itseään feministeiksi. Termi voi olla pelottava, eivätkä kaikki halua ”leimautua”. Silti toivon ja uskon, että monet kannattavat feministisiä ajatuksia ja sukupuolten välistä tasa-arvoa, vaikka feministi-sanaa välttelisivät.
Tulen kuitenkin aina erityisen iloiseksi, kun joku sanoo olevansa feministi. Koska mitä useampi erilainen ja erinäköinen henkilö kutsuu itseään feministiksi, sitä helpompi ihmisten on ymmärtää, että feministejä on joka lähtöön. Kaikki eivät polta rintaliivejä tai jätä karvoja ajamatta, mikä tuntuu edelleen olevan monella käsitys feministeistä. Emme me feministit ole yhtään sen pelottavampia kuin ketkään muutkaan.
Minulle feminismi tarkoittaa vapautta. Vapautta olla ja elää niin kuin itse parhaaksi näen. Vapautta olla juuri sellainen kuin haluan. (Tässä on myös syy siihen, miksi en yritä enää aivopestä ihmisiä kutsumaan itseään feministeiksi.) Vapautta siitä, että olen muutakin, enemmän kuin sukupuoleni.
Feminismi on iskostunut minuun jossain määrin kotikasvatuksessa, vaikka koen, että ajatusmaailmani sen suhteen on syventynyt vasta yliopisto-opintojeni myötä. Kun mummoni näki Ngozi Adichien kirjan, hän totesi että
”Kyllä minä olen sitä mieltä, että meidän kaikkien pitäisi olla feministejä.”