Big Little Lies koukuttaa – ja pysyy uskollisena kirjalle

… Ainakin ensimmäisen jakson perusteella.

Big Little Lies

Pääsin sattumalta katsomaan HBO:n uuden Big Little Lies -sarjan ensimmäisen jakson ennakkoon. Sarja perustuu Liane Moriartyn samannimiseen kirjaan (suomeksi Mustat valkeat valheet), jota hehkutin jo aiemmin tällä viikolla.

Olen odottanut tätä sarjaa kuin kuuta nousevaa viime syksystä lähtien, siitä asti kun luin kirjan ja sain melko pian sen jälkeen tietää, että kirjasta tehdään tv-sarja. Kyseessä on seitsenosainen minisarja, jonka pääosissa ovat Reese Witherspoon, Nicole Kidman ja Shailene Woodley. Muissa rooleissa nähdään muun muassa Laura Dern, Alexander Skarsgård, Zoë Kravitz ja James Tupper.

Kaikki jaksot on ohjannut Jean-Marc Vallée, joka työskenteli Witherspoonin ja Dernin kanssa Wild – Villi vaellus -elokuvassa. Myös kuvaaja on sama kuin Wildissa, Yves Bélanger, ja sen huomaa varsinkin luonnon kuvaamisesta. 

Eli sarja on kuorrutettu tähdillä, joista nimekkäimmille kyseessä on ensimmäinen tv-sarja. Ohjaaja on niittänyt mainetta arvostetuilla elokuvilla ja sarjan on luonut David E. Kelley, jolla on ansioluettelossaan Ally McBealia ja Boston Legalia, pari mainitakseni.

Kirjaan verrattuna näkyvin muutos lienee se, että sarja sijoittuu Yhdysvaltoihin. Kirjassa liikuttiin Australiassa. 

Muuten sarja on pilottinsa perusteella hyvinkin uskollinen kirjalle. Rakenne mukailee kirjaa, poliisikuulusteluja on ripoteltu sinne tänne samoin kuin kirjassa. Varsinaisesti jännitystä ei minulle ole tiedossa, koska kirjan tapahtumat ovat tiedossa ja vaikuttaa tosiaan siltä että sarja mukailee kirjan juonta. Lähinnä jännittää nähdä, miten sarjassa on toteutettu kohtaukset, jotka kirjassa voitiin kertoa paljastamatta kaikkea. Vaikea selittää spoilaamatta, heh. 

Näyttelijäsuorituksista erityisesti Reese Witherspoon tavoitti hyvin Madelinessa sen hössöttämisen ja huolestumisen, joka kirjasta jäi mieleen. 

Mutta noin yleisesti, kirja oli loistava ja sarja antaa itsestään vahvan kuvan myös, joten suuri suositus tälle! Big Little Lies alkaa HBO Nordicilla maanantaina 20.2.

Kulttuuri Suosittelen

Kevyttä kulttuuria kevätpäiviin

Kalevan kirkko

Kevät muuttaa mielen kevyeksi. Aurinkoiset aamut ja päivät ovat tehneet tehtävänsä ja tuntuu, että pimeys alkaa olla selätetty.

Tällaisina päivinä tekee mieli ympäröidä mieli ja kroppa keveillä asioilla. Kuunnella aamusta iltaan Haimia ja Solangea, katsoa illalla Girlsiä, lukea mukaansa tempaavaa kirjallisuutta, joka ei ole turhan raskasta. Tällä hetkellä yöpöydällä on Alaa al-Aswanin Chicagolaisittain, Liane Moriartyn Hyvä aviomies ja Nainen joka unohti odottavat vuoroaan. 

kirjat.jpg

Paksu talvitakki on vaihtunut kevyempään, villapaidat jäävät kaappiin ja päälle pääsee kesästä muistuttava pusero. 

Tällaisina päivinä untuu kuin kaikki olisi mahdollista – ja ehkä onkin. 

Kevyitä elokuvavinkkejä otetaan vastaan! Ihan hömppää en kuitenkaan kaipaa, sillä kun mieli on kevyt se jaksaa käsitellä muutakin kuin aivotonta viihdettä. Frances Ha kiinnostaa, menisikö se tähän kevyttä muttei hömppää kategoriaan?

 

Kulttuuri Suosittelen Ajattelin tänään