Perjantaibiisinä Hukkaa ja Mamaa

Hukan ja Maman tämäniltaisen levynjulkkarikeikan kunniaksi viikon perjantaibiiseinä on parikin kipaletta tuolta uudelta esikoisalbumilta. Selja oli yhtyeen biisi, kun bändi haki Euroviisuihin kaksi vuotta sitten. Ei ole pohjaa -kappale puolestaan julkaistiin noin vuosi sitten. 

Tykkään kovasti Hukan ja Maman meiningistä, tämmöstä musaa ei kovin paljoa Suomessa tehdä, tai ei ainakaan ole kantautunut mun korviini. Tää on semmosta kivan letkeetä, hyvän mielen tuovaa folk-poppia. 

Suosittelen tsekkaamaan koko albumin vaikkapa Spotifysta, tykkään erityisesti uusimmasta Sun pitäis olla mun -sinkusta.

 https://youtu.be/p5bEoAvkxnI

 

 

Ps. Levyjulkkareita vietetään tosiaan tänään Bar Loosessa! 

Kulttuuri Musiikki Suosittelen

Pelko jäytää sielua

 

aleksi_holkko_anna_pitkamaki.jpg

Kuva: Lahden kaupunginteatteri

Lahden kaupunginteatterissa esitetään näytelmää Pelko jäytää sielua. Varsin ajankohtaiselta tuntuva näytelmä ottaa osaltaan kantaa maahanmuuttajakeskusteluun, joka on Suomessa jyllännyt voimakkaana jo useamman vuoden.

Juoneltaan näytelmä on varsin yksinkertainen: vanhempi nainen Emmi (Anna Pitkämäki) ja nuorempi mies Ali (Aleksi Holkko) rakastuvat. Nainen on paikallinen eli saksalainen (näytelmä sijoittuu Müncheniin), mies on muuttanut maahan Marokosta.

Kyseessä on siis rakkaustarina, jossa ei pitäisi olla mitään erikoista.

Mutta niin vain monen mielestä on. Suhteen kolmanneksi pyöräksi päätyy yhteiskunta, jonka on vaikea sulattaa tätä rakkautta. Pääpari saa kielteistä huomiota niin naisen lapsilta, naapureilta kuin työkavereilta, jopa kauppiaalta. Kaikilla tuntuu olevan omat ennakkoluulonsa miestä kohtaan, eikä niistä edes haluta päästä eroon. 

Surullista mutta totta on se, kuinka hyvin näytelmä kuvaa suomalaista nyky-yhteiskuntaa. Tänne muualta tulleiden tahdotaan kotoutuvan saman tien, mutta harva kantasuomalainen haluaa edes puhua heille. Joillain tuntuu olevan se ajatus, että muualta tulleet ovat vähempiarvoisia kuin kantasuomalaiset. Ihmisille ei anneta edes mahdollisuutta.

Tarina teki syvän vaikutuksen, ja pidin näytelmästä kovasti. Näyttelijöiden lisäksi erityismaininnan ansaitsee lavastus ja valot. Lavasteet koostuivat erilaisista plekseistä, joilla lava rajattiin asuntoihin ja muihin tiloihin. Näytelmässä leikittiin onnistuneesti valoilla ja varjoilla, lopputulos on todella hieno. 

Näytelmä perustuu Rainer Werner Fassbinderin samannimiseen elokuvaan. Elokuva julkaistiin vuonna 1973, ja se sijoittuu aikaan Münchenin olympialaisten jälkeen. Näytelmän esitykset jatkuvat Lahden kaupunginteatterissa toukokuun loppuun.

Kulttuuri Suosittelen Syvällistä