Oon viimeksi kirjoittanut tänne lokakuussa. Sen jälkeen elämä on mennyt monin tavoin uusiksi.

Viime syksynä viimeistelin graduani ja tuskailin, saanko sitä ikinä valmiiksi, ja jos saan, tuleeko siitä aivan paska (sain, ei tullut). Kävin vajaa pari kuukautta töissä Mikkelissä, tuskailin siitäkin, onnistunko saamaan töitä valmistumiseni jälkeen.

Onnistuin, ja siinä kohtaa elämäni sitten heittikin vähän häränpyllyä. En koskaan halunnut muuttaa pois Tampereelta, ja olen sen monessa tilanteessa sanonutkin: Tampere on mun koti, ja siellä haluan asua.

Noh, kuinkas kävikään. Sain työpaikan, vieläpä vakituisen. Muutin pois Tampereelta, Poriin.

(Muuttoa ei varsinaisesti helpottanut se, että vuosi sitten tapasin ihanan miehen.)

Nyt olen tässä nelisen kuukautta kärsinyt kevyistä sopeutumisvaikeuksista. Työpaikkani on oikein mukava, lähinnä kyse on juurikin tuosta asuinpaikasta ja etäsuhteesta (ja mahdollisesti sellasesta siirtymisen tuskasta, kun siirtyy opiskelijaelämän vapaudesta tämmöseen ysistä viiteen -työelämään, jossa vapaa-aika on paljon tiukemmin rajattu).

Sydämeni halajaa Tampereelle, mutta valitettavasti etätyö ei ainakaan säännöllisesti ole näillä näkymin mahdollista.

Toisaalta Porissakin on mukavia juttuja: kotini on paitsi naurettavan edullinen, myös tilava ja kaikin puolin mun tyylinen. Kaikki tarvittava on lähellä, ja harrastusmahdollisuuksiakin on jonkin verran. Porin ravintolatarjonta on yllättänyt, siellä on useita tosi kivoja ruokapaikkoja, mikä on tietysti mahtavaa, koska tykkään syödä.

En aio nyt tehdä mitään suuria lupauksia siitä, kuinka nyt alan kirjoittaa säännöllisesti blaa blaa. Oon töissä koneella päivittäin reilut 7 tuntia, joten kovin usein en jaksa ehkä kirjoitella kotonakin. MUTTA pidätän oikeuden muuttaa mieltäni. Nyt tuntuu siltä, että sanottavaa voisi olla aina välillä, mut katellaan.

Kuva: vaikka kaikki muuttuu, niin kukista pidän edelleen.