Syksy on ollut tosi kiireinen monestakin syystä, mutta yksi iso syy on ollut erään pitkäaikaisen unelman toteutuminen.
Vähintään viimeiset kymmenen vuotta olen haaveillut paitsi Yhdysvaltoihin matkustamisesta, myös siellä asumisesta tai opiskelusta. Noh, syyskuun alussa bongasin yliopiston vaihto-opintojen täydennyshausta jotain mielenkiintoista: Chicagolaiseen North Park Universityyn oli vaihtopaikka avoinna. (Olin hakenut kerran aiemmin Oregoniin, mutta silloin en päässyt. Nyt on vika vuoteni yliopistossa, joten oli aika lailla nyt tai ei koskaan -hetki hakea.)
Kovin kauaa en miettinyt, hakemusta viilasin melko pitkään ja reilun viikon jännitin. Kenellekään en ollut maininnut asiasta mitään, vanhemmilleni olin heittänyt vitsillä että ehkä haen.
Muistan vieläkin sen aivan älyttömän riemun, joka valtasi mut, kun luin hyväksymissähköpostin syyskuun lopulla. Nauratti ja itketti samaan aikaan. Soitin parhaalle ystävälleni ja sain sanottua, että muutan Jenkkeihin (ehkä hitusen ylidramatisoin asiaa). Sen jälkeen perheen WhatsApp-ryhmään viestiä ”Mä muutan vissiin Chicagoon kevääks. Siis sinne jenkki-Chicagoon.”.
Asiat menivät aika vauhdilla siitä eteenpäin. Koska lähtö on tammikuun alussa (!), mulla oli huomattavasti vähemmän aikaa kaikkeen valmisteluun kuin heillä, jotka tietävät vaihdostaan vuotta ennen lähtöä. Jotenkin kummasti kaikki kuitenkin sujui hirveän sujuvasti. Viisumihakemusta ja varsinkin -haastattelua jännitin eniten, mutta sekin meni hyvin.
Edelleen on hieman epätodellinen fiilis sen suhteen, että olen oikeasti alle kuukauden päästä lähdössä. Tuntuu, että vielä olisi paljonkin tehtävää ja kavereita moikattavana. Samalla en malta odottaa, koska tää on ollut mulle niin suuri unelma tosi pitkään.
Lisäksi tässä on mun mielestä hirveän hauskaa se, että Lahen tyttö lähtee sinne oikeaan Chicagoon! Hahaa.
Vinkkejä Chicagoon otetaan vastaan, ja kevään aikana on tarkoitus matkustella muuallakin Yhdysvalloissa, joten kaikenlaiset neuvot ovat tervetulleita! Niin ja saako sieltä mistään gmo-vapaata ruokaa??