viime aikojen aatoksia

Kesän viimeiset päivät ovat menneet hitaasti ja nopeasti. Olen ajatellut paljon ja kaikkea mahdollista. Mitä haluan elämässäni, mitä en ainakaan halua. (Ensimmäiseen en ole juurikaan löytänyt vastauksia, jälkimmäiseen ehkä vähän enemmän.)

Olen leikkinyt helsinkiläistä, kierrellyt kaupungilla, yrittänyt vaikuttaa varmemmalta kuin olenkaan ja palannut tuskanhiessä takaisin poikaystävän kotiin. Tuntuu, etten kuulu pääkaupunkiin. Kerran viikossa olen käynyt Tampereella hengittämässä tuttua ilmaa. 

Tätä kirjoittaessanikin istun bussissa kotikaupunkiin, Tampereelle. En kuitenkaan kotiin, vain viemään pyöräni odottamaan minua. Tämäkin reissu oli kyllä yksi iso vitsi. Pyörä oli tämän päivän aamuun asti kesätyöpaikkakunnallani Mikkelissä. Ensin matkustin Helsingistä junalla Mikkeliin, Mikkelistä bussilla Lahteen ja Lahesta toisella bussilla Tampereelle. Vielä pitäisi palata illansuussa Helsinkiin. (Bussirumbaan päädyin, kun VR:n vaihtoehtoja pyörän kuljetukseen Mikkelistä Tampereelle oli tasan kaksi, ja molemmat huonoja. Oh well, halvemmaksi taisi tulla näin.)

Kodissani asuu perjantaihin asti vielä alivuokralainen, mutta se ei ole estänyt minua valvomasta öitä miettien kuinka laitan asuntoni sisustuksen uusiksi. Mielikuvissani opiskelijakoti on huomattavasti suurempi kuin todellisuudessa, onneksi on valokuvia palauttamassa suunnitelmat maan pinnalle. Viiden vuoden harkinnan jälkeen sohvan aion kuitenkin hankkia. 

Kun mieli kuohuu voimakkaimmin, asunto on pienin asia, joka tekee mieli laittaa uusiksi. Seuraavana hetkenä en tiedä edes sitä, mitä haluan opiskella ensi viikolla. 

Valmistuminen häämöttää, tulevaisuus jännittää ja kaikki on vähän epävarmaa. Kai se kuuluu tähän ikään ja muita kliseitä.