Lauri Markkasen peliotteita katsomassa
Kun viime viikonloppuna katsottiin jenkkifutista, niin tämä viikonloppu polkaistiin käyntiin koriksella. Käytiin nimittäin perjantaina porukalla katsomassa NBA-ottelua, kun Chicago Bulls kohtasi Minnesota Timberwolvesin täällä Chicagon United Centerissä. Oltiin ostettu liput vähän eri aikaan ja vähän eri puolilta katsomoa, joten isommalla porukalla hengattiin vain ennen ja jälkeen pelin.
Peli oli siisti kokemus, monestakin syystä. Suomen oma Lauri Markkanen palasi pelikentälle parin viikon tauon jälkeen, ja suoraan aloituskokoonpanoon ja teki 12 pistettä joukkueelleen. Ilta oli siinäkin mielessä onnistunut, että Bulls katkaisi tappioputkensa ja voitti sudet 114-113. Peli ratkesi ihan viimeisillä minuuteilla, joten jännittää sai koko ajan (vaikkakin eka puolisko oli ehkä vähän tylsä).
Mutta kuten huomasin jo viime viikon Super Bowlista, nämä urheilutapahtumat tuppaavat olemaan kunnon spektaakkeleja täällä Yhdysvalloissa. Korismatsissakin tuntui olevan joka välissä jotain taukoja, milloin kentälle hyppäsivät cheerleaderit herättelemään yleisöä, milloin joukko miespuolisia tanssijoita.
Ilmaista tavaraa putoili yleisölle ainakin kerran illan aikana. Minä ja osa porukkaa saavuimme United Centeriin sen verran hyvissä ajoin, että saimme ilmaiset Bulls-lippikset.
Kaikkein erikoisin näin suomalaisittain oli kuitenkin ehkä pitkän erätauon ohjelmanumero, kun kentällä käytiin jonkinlainen lasten/teinien kykykilpailu. Siellä oli kolme nuorta, jotka esittivät pätkät tunnetuista biiseistä (ja siis hyvin lauloivat kaikki!), minkä jälkeen sitten yleisö huutoäänestyksellä valitsi voittajan. (En tiedä mitä tästä voitti, koska kävin vessassa juuri kun homma alkoi…)
Ennen peliä areenan näytöillä pyöri kuvia pelaajista. Söin hodarin, läpinäkyvä sammakonkudun näköinen oli jotain nestemäistä sipulia (?).
Viime kauden jälkeen kaksi Bulls-pelaajaa, Jimmy Butler ja Taj Gibson myytiin Timberwolvesiin, ja perjantaisessa pelissä yhden aikalisän aikana näytöille pyörähti tribuuttivideo kyseisille pelaajille. Käytännössä videolla näytettiin pelaajien huippuhetkiä Bulls-paidoissa, ja jotain pelleilyjä ”kulissien takaa”. Video oli musta tosi siisti juttu, ja varsinkin Butler sai suuret suosionosoitukset (ja myös vähän buuauksia) entiseltä kotiyleisöltään. Puoliajalla kun haettiin syötävää, näkyi monella Bulls-fanilla juurikin Butlerin nimellä varustettu pelipaita.
Pakko mainita vielä tuosta United Centeristä sen verran, että mä ja vaihtarikaveri istuttiin kaikkein ylimmällä/taaimmaisella penkkirivillä, mutta nähtiin silti koko ajan tosi hyvin kentälle. Samassa paikassa pelaavat jääkiekkoa Chicago Blackhawks ja areenalla järjestetään paljon keikkoja (kevään aikana siellä esiintyy ainakin Pink, Justin Timberlake ja Bon Jovi).