Olin jo hyvissä ajoin päättänyt, että äänestän presidentinvaaleissa myös täältä rapakon toiselta puolelta käsin. Olin itse asiassa ottanut sen äänioikeuslapunkin mukaani tänne, hah. 

Lähdimme sitten kahden muun suomalaisvaihtarin kanssa viime viikon lauantaina äänestämään. Äänestyspaikaksi oli ilmoitettu Suomen kunniakonsulaatti Chicagossa, ja reittikin oli selvillä: pääsisimme perille bussilla ja junalla.

Päästyämme bussipysäkille, toinen vaihtari huomasi, ettei hänellä ole lompakkoa mukana. Päätimme suosiolla odottaa seuraavaa bussia sen sijaan, että me kaksi muuta olisimme lähteneet edellä. Noh, pääsimme sitten seuraavaan bussiin ja sillä haluamallemme juna-asemalle. 

Junassa kävikin sitten niin, että päädyimme menemään oman pysäkkimme ohi. Tai no, huomasin kun juna oli juuri lähdössä kyseiseltä pysäkiltä että jaa, meidän olisi vissiin pitänyt jäädä tässä pois. Ja eikun seuraavalla pysäkillä pois ja toisella junalla takaisin edellisellä pysäkillä. 

Kunniakonsulaatti löytyi ongelmitta ja tiesimme olevamme oikeassa paikassa viimeistään nähtyämme Suomen lipun (kuva), mutta yksi yllätys odotti vielä paikan päällä: kyseessä oli kunniakonsulin ja vaimonsa oma koti. Äänestäjiä oli liikkeellä useampi, ja jonkun aikaa odottelimme omia vuorojamme pariskunnan olohuoneeessa. Äänestäminen tapahtui juhlallisesti heidän keittiössään. Vaalisalaisuuden säilyttämiseksi kirjoitin ehdokasnumeron paperiin keittiöntason päällä, selkä kunniakonsuliin päin. Sitten leimat päälle, paperi kuoreen ja kuori muiden äänestyskuorien sekaan.

Ei ehkä se perinteisin tapa, mutta kävi se näinkin.