Puolison kynästä: Korkeasti koulutettu, virheetön herkkupakara etsii seuraa

Lähes kolme vuotta sitten, noin kuusi kuukautta ennen vaimoni tapaamista, jätin ilmoituksen eräälle treffisivustolle. Pitkään ja hartaasti laadin sitä ilmoitustekstiä, että erottuisin positiivisella tavalla muiden pitkälle neljääkymmentä käyvien ja jo lapsensa tehneiden joukosta. Tein siitä tarkoituksella vähän hämärän, että se herättäisi kiinnostuksen sen sorttisissa henkilöttärissä, joiden noihin aikoihin kuvittelin itseeni vetoavan. Tekstistä tuli myös melko pitkä, ja kaikkein oleellisimmat tiedot jätin ihan viimeiseen kappaleeseen, jotta ainoastaan ne jotka jaksaisivat lukea sinne asti, tietäisivät minusta jo jotakin. Esimerkiksi sen muistaakseni kerroin vasta lopussa, että olen iskämies ja että mulla on kissoja. Mitään yksityiskohtia en tietenkään tuossa vaiheessa paljastanut, kuten esimerkiksi sitä, että välillä saatan leperrellä noille kissaeläimille imelän lässyttävällä äänensävyllä tai sitä, että seuraan telkkarista Satuhäitä. Saatoin siis rajoittaa informaation määrää, minkä perusteella henkilö minusta mielikuvan tekisi ja sitten ottaisi yhteyttä, jos siltä tuntuisi. En mä toki suoranaisesti valehdellut missään kohtaa, paino ja pituuskin olivat about kohdillaan, enkä laittanut profiilikuvaksi mitään chippendalesia vaan oman naamani. Jos olisit lukenut treffiprofiilini tuolloin, sulle olisi selvinnyt seuraavat asiat, niiden perustietojen lisäksi. Laitan nekin tähän, koska se on ihan hauskaa:

• Pituus: 180cm (oikeesti olen siinä 176-178) mutta toi oli kivemman näköinen luku. Naiset pitää pitkähköistä miehistä, tai ainakin yli 180 senttisistä)
• Paino: 105 (vaikka tuolloin taisi olla himpun yli 110). Tässäkin pätee mun mielestä periaate, että 4,99 on kovasti edullisemman tuntuinen hinta kuin 5,00.
• Koulutus: Ammattikorkeakoulu. Noh, mullahan ei ole minkäänlaista koulutusta mistään oikeasti, peruskoulunkin hädin tuskin selvitin. Aattelin, ettei tämä pieni valkoinen valhe lopulta haittaisi, koska kyllä mä amk-henkilöstä käyn, ja useimmat ovatkin ihmetelleet, kun niille on selvinnyt, että oikeasti olen kouluttamaton ja ysiluokan tuplannut kaveri.
• Harrastukset: Musiikki, lukeminen ja kirjoittaminen. Huomasitteko, etten täsmentänyt, että musiikki lähinnä kuuntelijan roolissa. Oon mä jotain pieniä biisejä joskus tehnyt, mutta niistä ei puhuta. Ja nää on just sellaisia harrastuksia, mitkä vetoaa älykköhippityttöihin. Videopelit jätin ensin listasta pois, mutta lisäsin ne sitten myöhemmin. Videopelit on ihan ykköstä.
• Lapsia: Joo, yksi kappaletta, nelivuotias poika yhteishuoltajuudella viikko/viikko -meiningillä. Moni kysyi tähän liittyen ihan ensin, millaiset välit mulla on lapsen äitiin ja onko sieltä puolelta odotettavissa mitään hankaluuksia. Hyvät oli välit eikä mitään hankaluuksia.
• Elukoita: Joo, kaksi kissaa. Tää oli kans hyvä hoitaa heti alta pois, koska en voisi kissa-allergisen tai kissanvihaajan kanssa seurustella. Maailmassa on hirvittävän vähän ihmisiä, joista välitän yhtä paljon kuin noista kahdesta karvakasasta, joten jos jolla olisi ollut jotain niitä vastaan, hän olisi voinut painua hiiteen. Joskus suhteemme alkuaikoina vaimo kysäisi, mitä mä tekisin jos se yhtäkkiä tulisi tosi allergiseksi kissoille, ja taisin harkita vastausta muutaman sekunnin liian pitkään…
• Kiikarissa: Elämänkumppani, treffiseuraa. No joo, totta puhuen ihan seksiseurakin olisi kelvannut, mutta sen ilmoittaminen heti siinä suoraan tuntui jotenkin porsasmaiselta. Elämänkumppania en tuossa vaiheessa tosiaan hakenut, mutta laitoin sen silti kun eihän sitä koskaan tiedä.
• Luonne: Huumorintajuinen introvertti joka viihtyy tarvittaessa seurassakin. Tässäkään en hirveästi liioitellut, vaikken myöskään lähtenyt täsmentämään, että toisinaan olen tosi introvertti ja jopa hapan, jos sosiaalisuus-akku alkaa käydä tyhjäksi.

 

Kuten sanoin, en siis puhunut paskaa, mutten myöskään ollut ihan täysin rehellinen. Koska yritän koko ajan oppia lisää itsestäni, tuossa vaiheessa olin jo tietoinen muutamasta tosi oleellisesta seikasta persoonassani, mutten kai minä nyt IHAN kaikkea treffipalstalla heti kättelyssä kerro. Kaikki kivat traumat ja puutteet ovat sellaista kamaa, jotka on mukavampi oppia toisesta sitten ihan ajan kanssa. <3

En varma voi olla tietenkään, mutta suurin osa ihmisistä varmaankin laatii treffiprofiilinsa nettipalveluun ihan samalla meiningillä, eli hyviä puolia korostaen ja huonoja taka-alalle jättäen, vähän niin kuin tulee toimittua muutenkin aina parisuhteen alkuaikoina. Homman juju lopulta on siinä, kuinka paljon sitä feikkaa ja on olevinaan ja miten se toinen puolestaan händlää sen, että niitä oikeitakin juttuja alkaa esiin ilmestyä. Kaikkein paskamaisin tilanne olisi se, jos sitä lähtökohtaisesti olisi ihan perseestä ja joutuisi ihan koko ajan pinnistelemään, ettei se perseys näkyisi ulospäin. Tällaisia tyyppejä ovat esimerkiksi sellaiset, jotka ihan koko ajan hajoilevat pään sisällä kaikelle mahdolliselle (äh kassajono, äh sataa, äh elämä on hankalaa ja miks aina mulle käy näin) mutta joutuvat normaalissa kanssakäymisessä peittämään sen, että ovat koko ajan täydessä paniikkimoodissa. Onneksi tuollainen ja muut herkulliset ongelmat loistavat usein noista treffi-ilmoituksista majakan lailla, että henkilö osaa pysytellä erossa. Aiemmissa suhteissaan pettyneet ja niistä katkeroituneet loistavat kaikkein kirkkaimmin.

Mulla on ollut jo pitkään se etu, että olen aika lailla sama tyyppi täällä netissä kuin livenäkin, enkä oikeastaan koskaan näyttele yhtään mitään. Ne jotka mut tuntevat tietää tän. Kyllä mussakin kerroksia on kuorittavaksi, mutta se peruspersoona on kyllä nähtävissä yleensä melkein heti, jos vain jaksaa katsoa. Mulla ei siis ole varsinaisesti eri persoonaa töitä, kotia tai vaikka Facebookia varten. En vain osaa sellaista kovin hyvin. Sekin tietysti vaikuttaa isosti, etten ole koskaan saanut suuremmin kärsiä tämän vuoksi. Joitakin suoruus ja avoin puhe tietysti aina ärsyttävät, mutta eihän sitä kaikkia voikaan miellyttää, enkä edes tahtoisi.

Kaikki me jonkin verran esitetään jotain, mitä ei oikeasti olla, varsinkin kumppania, työpaikkaa tai vaikka asuntolainaa hakiessa, mutta jos susta tuntuu, että joudut kulkemaan naamari päässä ihan koko ajan ja että sun on pidettävä erilaisia rooleja päällä joista mikään et ole kokonaan sinä, ehkä tarttis tehdä jotain.

Jos riisut sen naamarin välillä, ehkä pahin mitä voi tapahtua on se, että joku saattaisi tykätä just siitä mitä sä oikeasti olet. Ensin sun vain täytyy tykätä itsestäsi.