Seksuaalisuus voimavarana vakavassa sairaudessa

sisältövaroitus: kasvain, syöpä ja syöpähoidot

Toukokuun puolessa välissä minulla alkoivat voimakkaat päänsäryt, jotka eivät loppuneet särkylääkkeillä. Lisäksi olin niin väsynyt, että vaikka vietin päivät pääsääntöisesti nukkuen, se ei auttanut mitään. Kun aloin vielä oksennella ja saada näköhäiriöitä, minua patistivat lääkäriin sekä puoliso että esihenkilö. Viikon kärsimisen jälkeen meninkin lääkäriin, joka kirjoitti minulle lähetteen pään kuvauksiin yliopistolliseen sairaalaan.

Pään kuvauksista löytyi kasvain, ja minä jäin niiltä horjuvilta sijoiltani sairaalaan viikoksi. Kasvain leikattiin neljäntenä päivänä sairaalaan jäämisestä, ja muutama päivä leikkauksen jälkeen minä kotiuduin ristiriitaisten uutisten kanssa. Minulla oli ollut pahanlaatuinen aivokasvain, mutta se oli leikattu onnistuneesti pois harvinaisen aikaisessa vaiheessa. Harvinaisen aikaisessa siksi, että kasvaimen alla oli ollut kananmunan kokoinen kysta eli nesteestä muodostunut toinen kasvain, joka ei antanut sen pahanlaatuisen levitä enempää ilman rajuja oireita. Myös kysta tyhjennettiin leikkauksen yhteydessä.

Olen ollut loputtoman kiitollinen sille kystalle.

Nyt minulla on diagnoosin mukaisesti aivosyöpä, ja käyn kuuden viikon pituista sädehoitojaksoa läpi. Vointini on onneksi rankkoihin hoitoihin nähden melko hyvä. Leikkaus vei kaikki kasvaimesta aiheutuneet oireet mennessään, ja nyt koen oireilevani sädehoidon lisäksi syömieni solunsalpaajien vuoksi. Ne tappavat tällä hetkellä kaikkia uusiutuvia solujani, mutta kaikkien muiden paitsi syöpäsolujen pitäisi selvitä kuurista ja jatkaa kukoistustaan sen jälkeen. Oireina ovat tällä hetkellä mm. väsymys ja helposti väsähtäminen, hitaasti toimiva vatsa, entisen fyysisen vahvuuteni sijaan heikkous, ja lisäksi suu on koko ajan palaneen tuntuinen ja kuivuu helposti.

Kukaan ei tiedä, uusiutuuko kasvaimeni joskus tulevaisuudessa, ja jos se uusiutuu, miten minun sillä kertaa käykään? Tämän skenaarion kanssa olen käynyt suurimmat kamppailuni, ja joutunut tekemään etukäteen surutyötä sen mahdollisuuden kanssa, että unelmani eivät välttämättä toteudukaan. Kukaan ei saa valita päiviensä määrää, mutta minulla se on todella kouriintuntuvaa. Olen itkenyt sitä, etten välttämättä näe lasteni kasvavan aikuiseksi. Olen itkenyt sitä, että en välttämättä pääse koskaan sinne puutaloon asumaan, josta olen ikäni haaveillut. Olen itkenyt sitä, että minusta ei välttämättä koskaan tule seksuaaliterapeuttia.

Ja silti minä olen pystyssä. Minusta tulee seksuaalineuvoja. Se on varmaa. Sitä minulta ei vie mikään pois. Tiedän, että olen hyvä puhumaan ihmisten kanssa seksuaalisuudesta, ja että minulla on siitä valtavasti sekä tietoa, että ymmärrystä. Minä olen hyvä sekä vuorovaikutus- että tunnetaidoissa, minä kohtaan ihmisen niin, että hän todella tietää tulleensa kuulluksi ja nähdyksi. Näiden ominaisuuksieni takia minä haluan terapeuttiseen työhön.

Seksuaalineuvojakoulutus on kasvattanut minua valtavasti. Olen oppinut, miten rajallinen jokainen meistä on, mutta myös sen, miten paljon potentiaalia jokaisessa on. Olen oppinut murtamaan tabuja ja häpeää, ja saanut paljon vahvistusta sille, että keskityn elämässä oikeisiin asioihin. Seksuaalisuus on valtava voimavara, jota ei hyödynnetä yksilöiden henkilökohtaisen hyvinvoinnin kasvattamisessa lähellekään riittävästi.

Onneksi minulla on jo käytössä tuo supervoima. Se on auttanut läpi synkkyyden, äkillisen pohjan putoamisen ja kriisin päälle vyörymisen. Sairaalassa en ajatellut seksiä suunnilleen hetkeäkään, ja kotiin päästyäni olin leikkauksen jälkeisistä, turvonneista kasvoistani häpeissäni. Onneksi puolisoni otti minut syliinsä niin kuin aina ennenkin, ja vakuutti että olen kaunis. Eikä kenenkään arvo ole kauneudessa, mutta juuri sillä hetkellä ne olivat ne sanat, joita minä tarvitsin. Olen oppinut olevani sittenkin turhamainen ulkonäköni suhteen… Kuten olen turhamainen saamani huomionkin suhteen! Se, että suhteemme intohimo on kestänyt läpi tämän terveydellisen kriisini, on lottovoitto. En tiedä, miten se olisi kestänyt, jos se ei olisi arjessamme tiiviisti läsnä muutenkin. Kehoitan siis vaalimaan hellyyttä, himoa ja lämpöä arjessa. Ne kantavat arvaamattoman pitkälle.

Sairaalassa kyselin hoitajilta, asettaako uusi tilanteeni rajoituksia seksielämälle. Ei kuulemma. Seksiä saa harrastaa voinnin mukaan, eikä sillä onnistu rikkomaan mitään aivoissaan. Orgasmini ovat välillä hyvinkin voimakkaita, mutta eivät vahingoita toipumassa olevia aivojani. Mainiota! Totta puhuen rajoitukset seksielämässä olisivat saattaneet olla minulle hankalampia kestää, kuin epävarmuus tulevaisuudesta. Seksi on tässä ja nyt, tekoja. Tulevaisuus on oikeasti jokaisella epävarma.

Seksuaalisuus on kuitenkin jotakin seksiä enemmän, ja syvemmällä. Seksuaalisuus on ihmisen syvintä ydintä, tarve olla yhteydessä muihin, tarve tulla hyväksytyksi, tarve saada kiintymystä, hellyyttä ja lämmintä vuorovaikutusta. Seksuaalisuus on myös sitä, miten ilmaisemme itseämme, millaisina haluamme tulla nähdyiksi.

Syöpätaistelu herätti minun seksuaalisuuteni roihuamaan. Seksi on vahva muistutus elossa olemisesta. Se on minulle myös turvaa ja kiintymystä, niitä mitä tarvitsen kaiken myrskyävän epävarmuuden keskellä. Seksi kertoo minulle, että en ole eristyksissä tai yksin, vaikka olenkin sairas. Aloin myös kuvata itseäni enemmän kuin koskaan, sellaisena, jollaisena haluan muistaa itseni, jos tästä romahdan. Rehellisesti sanottuna puhelimeni on nyt täynnä vähäpukeisia kuvia itsestäni, ja rakastan niistä jokaista vimmatusti. Nekin kertovat minulle, että olen elossa. Ja että olen kaunis.

Sooloseksi eli masturbointi on myös jotakin, mitä voin lämpimästi suositella kaltaisilleni vakavasti sairastuneille. (Omien voimien mukaan toki.) Se ylläpitää yhteyttä omaan kehoon, ja on mitä kauneinta itselle annettua hoivaa. Nautinto tekee hyvän olon, ja ne hyvän olon kokemukset ovat sairauden keskellä kultaakin kalliimpia.

Moni hoitaja, lääkäri ja myöskin työterveyspsykologi on tämän matkan varrella sanonut minulle, että tee nyt itsellesi merkityksellisiä asioita. Tee sitä, mistä saat voimaa. Minulle ne ovat olleet näitä yllä mainitsemiani asioita, kuohuvan politiikan seuraamisen ja runojen kirjoittamisen pariin palaamisen lisäksi.

Vakavan sairastumisen vaikutus omaan seksuaalisuuteen on (jälleen kerran) ennen kaikkea yksilöllistä. Siksi toivoisin, että jokaiselle vakavasti sairastuneelle tarjottaisiin ja järjestettäisiin hyvinvointialueen puolesta käynti seksuaalineuvojalle. Toki siitä saisi kieltäytyäkin. Mutta turvallinen tila seksuaalisuudesta keskustelemiseen ammattilaisen kanssa elämän kriisiytyessä terveyden vuoksi olisi jotakin, millä voisi olla yllättävän suuria vaikutuksia sairastuneen henkiseen hyvinvointiin. Tämän olen todennut omassa sairastamisessani, koska minulla on ollut valmiiksi käytössäni keinot valjastaa seksuaalisuuteni suureksi voimavarakseni. Tiedän kuitenkin kipeästi, että jokaisella ei ole. Siinäkin haluaisin päästä auttamaan.