Puolison kynästä: Olla ihan pieni

Meillä on kaksi kissaa, joista toinen on yli kaksikymmentävuotias, yleisluonteeltaan lievästi sanoen negatiivinen tapaus. Se ei suuremmin välitä ihmisistä, eikä se ole kertaakaan leikkinyt nuoremman kissan kanssa vapaaehtoisesti koko sen kuuden vuoden aikana, jonka ne ovat toisensa tunteneet. Kaikille meillä vieraileville muistetaan aina mainita erikseen, että sitä raidallista kissaa ei kannata mennä mämmäilemään, kun sitten tulee kynttä ja hammasta. Tinkimättömästi kova ja epäsosiaalinen kissamummo on siis kyseessä.

Joka ilta nukkumaan mennessäni tämä rankka tyyppi käpertyy pääni viereen ja tamppaa tassuillaan tyynyn kulmaa äänekkäästi kehräten samalla, kun silitän sitä pehmeästi. Aamuisin, kahvia keittäessäni se aina tulee istumaan tismalleen samaan kohtaan keittiön pöytää ja odottaa hyvän huomenen toivotuksia.

Kuten näitä lukeneet tietävät, meillä on myös lapsia. Vanhin on pian yhdeksänvuotias ja sekin on suurimman osan aikaa kaiken tietävä ja katu-uskottava jäbä, joka ei julkisesti enää paljoa halaile edes rakasta mummua, koska se on tosi noloo. Pojalle luen useimpina iltoina iltasadun, jonka jälkeen rapsuttelen selkää ja sanon sen tutun hyvänyöntoivotusrimpsun, jonka jälkeen se kääntyy tyytyväisenä nukkumaan. Joskus se vielä kiipeää syliinkin halittavaksi, kunhan kukaan ei ole näkemässä. Toisin kuin tuon kissan kohdalla, mä luulen, että jonain päivänä tulee se viimeinen kerta, kun jätkä kiipeää mun syliini käppyrälle, enkä sitä siinä hetkessä edes tiedä, että se oli siinä ja jatkossa ehkä vain halataan pikaisesti perhejuhlien ynnä muiden yhteydessä.

Taaperollemme tämä kaikki on vielä tosi simppeliä. Se osaa oikein vaatia, että syykkyyn ja saattaa tulla ihan muiden touhujen ohessa vain halaamaan. Eilen ne olivat tehneet äitinsä kanssa ruokaa ja kesken kaiken taapero oli kertonut mutsilleen, että mä lakastan sua. Mutkatonta, herttaista ja jollain tapaa todella omanarvontuntoista toimintaa.

Mä kaipaisin nyt halia, voisinko saada sellaisen?

Pitäisitkö mua hetken sylissä, kun on ollut vähän huono päivä?

Aikuisen elämä on välillä aikamoista. Töissä pitää tehdä päätöksiä ja olla muutenkin hyvä, laskut on maksettava ja kaupassa käytävä. Lapsia pitää kasvattaa hyviksi ihmisiksi, kissat pitää muistaa ruokkia ja pahvit viedä pahvinkeräykseen. Kirjaston kirjat on palautettava ja huomenna pitää imuroida. Muista ostaa huuhteluaine, vastata siihen kyselyyn, pakata aamulla kurahousut päikkykassiin ja käydä hakemassa paketti postista. Tämän kaiken lisäksi joillakin on vielä jumalauta HARRASTUKSIA ja ties mitä skeidaa, joiden kanssa saatetaan riehua iltaan asti. Sitten luetaan vähän dekkaria, naputellaan velvollisuudentuntoisesti tykkäykset instaan ja jos energiaa vielä riittää, masturboidaan vähän koska puoliso nukkuu jo ja edellisestä kerrasta on aikaa.

Ei ole aikaa kysyä, että miten sun päiväsi on mennyt ja jos onkin, ei ole aikaa kuunnella vastausta ja jos onkin, toisella ei ole aikaa vastata siihen kunnolla ja mahdollisesti kysyä, että voisinko saada halin.

Mun edellisellä ja nykyisellä puolisolla on runsaasti merkittäviäkin eroja, mutta yksi yhdistävä juttu on se, miten tarkasti ne huomaa kumppaninsa huonon päivän ja miten hanakasti ne tulevat lohduttamaan tarpeen vaatiessa. Jos mulla on paska fiilis ja olen etäisen ärsyyntynyt, vaimo usein tulee halaamaan pitkästi tai silittelee hetken tukkaa. En sitä yleensä siinä hetkessä sano suoraan, mutta se on tosi mukavaa ja rauhoittavaa, saada olla vain paijattavana ilman mitään vaatimuksia. Joskus se myös ottaa minut, yli satakiloisen jötkäleen pikkulusikaksi, kun pötkötellään sängyllä ja silittelee hiljaa käsivartta tai räpeltää rintakarvoja. Tällaisten juttujen ansiosta olen itsekin hiljalleen oppinut huomaamaan, milloin joku tarvitsee tällaista huomiota. Mikään mestari en siinä ole vieläkään, mutta pitkä matka on tultu siitä, kun eksä joutui suorastaan huutamalla vaatimaan, että etkö sä tajua että mä tarvitsen nyt vain syliä, enkä mitään vitun analyysiä.

Jos nykyään huomaan, että vaimolla on paha mieli, otan sen kainaloon ja yleensä pystyn silittelemään ihan hiljaa pitäen samalla turpani kiinni mahdollisista ratkaisuista sen ongelmiin. Omasta mielestään se on joskus tyhmä ja laiska läski, mutta hetken vierihoidon jälkeen se on vähemmän kaikkea tätä. Minä puolestani olen usein etäinen ja vihainen vittupää, mutta kainalossa siliteltävänä myrskyn merkit laantuvat kevyen kesäiseen liplatteluun rantakallioita vasten.

Läheisyys ja kosketus ovat ihan helvetin tärkeitä juttuja ihan siellä normaalissa arjessa. Joillekin meistä se tulee automaattisesti ja joidenkin pitää vähän totutella, mutta ihan kaikki tykkäävät, kun saavat välillä olla jonkun kainalossa. Että ne hyväksytään ja ovat sitten kuitenkin tosi ihania, vaikka ulkomaailmassa pitääkin pärjätä hyvin, juosta lujaa ja olla kaikilla tavoin mahtava ja haavoittumaton.

Koskettele, silittele, halaa, ota syliin.
Käperry kainaloon, nauti paijauksesta ja anna itsellesi lupa olla joskus ihan pieni.

 

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *