Mummoni oli henkilö, jonka keitto oli aina liian mautonta, jonot liian pitkiä, kesät liian kuumia, kaikki liian kallista ja joka paikkaan oli aivan liian pitkä matka ja jotenkin hankala päästä muutenkin, kun pyörästä oli tietysti kumi rikki ja jalkakin kränää taas. Noita samoja ominaisuuksia on tarttunut siitä myös omaan äitiini, joka vähän niin kuin on luovuttanut jo elämän suhteen ja vain odottelee iltaa, huomista, ensi viikkoa ja kahvin tippumista, että jotain tapahtuisi, että joku ottaisi kädestä ja taluttaisi takaisin elämään. Isänikin oli sellaista ”kaikki on paskaa paitsi kusi” -koulukuntaa. Kyllähän se touhuili ja päiviään täytti kaikenlaisella askarella, mutta ei senkään elo varsinaista riemua ja elämäniloa ollut, vaan ennemminkin seuraavan korvauspäivän odottelua, että saisi taas hakea alkoholikaupasta katkeroa, vetää yksinäiset perseet ja sammua sohvalle huonon saksalaisdekkarin ääreen. Kyllähän noilla nuorempina ihan hauskaakin taisi olla, mutta jossain vaiheessa tuli kai sitten muutama paha kolari odotusten ja realiteettien välillä, mikä tietysti saattaa jouduttaa paskanväristen lasien asettelemista silmille.

Maailmassa on paljon tällaisia ihmisiä, joiden kahvi on aina laihaa eikä telkkaristakaan tule mitään. Sama jengi kirjoittelee yleisönosastoon siitä, miten koirankakka taas keväällä haisee tai miten huonosti paikallisliikenne/VR/lähimarket kaikkia kohtelee ja millä tavoin kaikki se hankaloittaa tämän ihmisrievun haurasta elämää, joka ei jumalauta muutenkaan ole helppoa, kun polvikin on kipeä, maito lopussa ja yläkerran naapuri kulkee iltakymmenen jälkeen asunnossaan korkkareilla ja ruohonleikkurilla. Haetaan tarkoitusta omalle mitättömälle elämälle keinolla millä hyvänsä ja tunnetaan suurta ylpeyttä siitä, kun saatiin kirjekampanjalla se LÄPIKULKU KIELLETTY -merkki meidänkin pihaan.

Jos elonpolku olisi pelkkää genetiikkaa, allekirjoittaneella ei varmastikaan kovin vahvasti potkisi, koska molemmilla vanhemmistani ja ainakin kahdella neljästä isovanhemmastani oli taipumusta narinaan ja huonoiluun. Näin ei kuitenkaan ole minun kohdallani. Mitä on tapahtunut?

Tässä on totuus ja se asia, jonka olen vuosien varrella saanut opeteltua välttävästi:

ASIAT ON PERSEESTÄ JA ELÄMÄ EPÄREILUA JOS PÄÄTÄT NIIN.

Muutama esimerkki:

Ongelma: Pitkä jono kaupassa ja lapsi pitää hakea kotoa ja viedä treeneihin 20 minuutin kuluessa.
Ratkaisu: Kokeile aktiivisen jonottamisen sijaan vain olla siinä jonossa. Ei se hätäilemällä nopeammin liiku ja vuorosi tulee kyllä. Mikä on pahinta, mitä voi tapahtua jos pikkuinen myöhästyy treeneistä 10 minuuttia? Ei mitään kovin pahaa.

Ongelma: Hirvee tiski ja kämppä karseessa kunnossa. Ärsyttää työpäivän jälkeen siivota.
Ratkaisu: Älä tiskaa, älä siivoa. Ehtii sen huomennakin. Niin kauan, kun kukaan perheestä ei saa terveysongelmia lautasissa pesivistä homeitiöistä, ketä kiinnostaa? Se on sun kotisi ja sun elämäsi.

Ongelma: Koirankakat paljastuvat keväällä hangen alta ja haisevat.
Ratkaisu: Anna niiden olla. Keskity vain siihen kävelyyn ja kuuntele vaikka musiikkia. Eikö olekin nättiä, kun lehdissä silmut ja muuta sellaista?

Ongelma: Ei millään jaksaisi tehdä perheelle ruokaa, mutta pakko se on.
Ratkaisu: Ei ole pakko. Syökää tänään einestä, ei siihen kuole.

Ongelma: On ruma ja huono olo. Kukaan ei tykkää musta.
Vastaus: Höpsistä. Jollet ole ihan kusipää, ihan varmasti tykkää.
Muista, että maailmassa on hyvin todennäköisesti ainakin yksi ihminen, joka on joskus masturboinut sinua ajatellen. <3

Ongelma: Myöhästyin bussista! Tää ei voi olla todellista! Nyt meni päivä pilalle!
Vastaus: Kyllä se on todellista. Deal with it. Ei ole yhtään hyödyllistä vastustaa tapahtunutta ja pahoittaa mieltään, koska se tapahtui jo. Odota nyt vain tyynesti seuraavaa bussia, ilmoita duuniin että myöhästyt vähän ja katsele vaikka lintuja taivaalla odotellessasi tai haaveile mitä tekisit jos voittaisit lotossa.

Ongelma: Mulla meni vähän bearnaisekastiketta hihalle enkä saa sitä pois! Mitä ihmisetkin aattelee?!
Vastaus: Noin niin kuin yleisesti aateltuna ei yhtään mitään. Kuinka monta kertaa itse olet paheksunut vaikkapa bussissa tai ravintolassa pientä tahraa jonkun vaatteessa? Jos vastaus on ”usein”, sit sulla on ongelma ja voisit keskittyä tärkeämpiin juttuihin kuin koirankakoista valittamiseen.

Valtaosa ihmisen ongelmista on sen itse aiheuttamia ja pään sisäisiä. Suurin osa näistä ongelmista on joko sellaisia joihin ei voi juurikaan vaikuttaa (kassajono) tai täysin itse itselle ongelmiksi rakennettuja (koirankakat). Kaikkein helpoimmalla pääset, kun menet virran mukana ja yrität nauttia menosta. Totta kai takaiskuja ja harmeja tulee kaikille, mutta niihin reagointi on jokaisen omalla vastuulla. Hirvittävän tärkeää on opetella antamaan anteeksi olosuhteille, muille ihmisille ja ennen kaikkea itselle.

Elämää ei voi mitenkään voittaa, eikä lopussa jaeta palkintoja missään kategoriassa.
Pidä kiinni ihmisistä, jotka eivät välitä vaikka sulla välillä on vähän bearnaisea hihassa. Päästä irti niistä joita tuollainen haittaa.
Tämä elämä on sinun ainoasi ja voit elää sen onnellisena tai onnettomana.
Päätös on sinun.