Puolison kynästä: Elämän loppuun asti
Aamulla nappasin vaimon syleilyyni, puristin takapuolesta, silitin niskaa, suutelin tulisesti ja lupasin tehdä sille illalla sanoinkuvaamattoman härskejä ja nautinnollisia asioita. Lapset touhuilivat keskenään olohuoneessa, joten keittiöpussailu sai olla tavanomaista kiihkeämpää ja kestääkin hetken ilman mitään häiriöitä. Tunsin vaimoni nännien nöpöttävän söpösti yöpaidan läpi ja annoin käteni ajautua hyväilemään sen rintoja suutelun lomassa ja taisi senkin käsi käydä hieman tutkailemassa bokserieni etumusta, jossa jotain olikin jo tapahtunut, koska en edelleenkään osaa suudella tuota naista ilman, öhm, huomattavaa fyysistä merkkiä kiintymyksestä, oli se pusu kuinka viaton tahansa. Talvella tämä ei haittaa, kun esimerkiksi julkisilla paikoilla asioiden peittona on tuhti talvitakki, mutta kesän shortsikeleillä pitää tarkkaan pohtia rakkaan kanssa suukottelua. Vaimostahan tämä on vain hirvittävän hauskaa ja usein se poistuukin paikalta pusuttelun jälkeen vienosti hymyillen ja peppuaan veikeästi keikutellen, minun jäädessä vielä hetkeksi istuskelemaan esimerkiksi jonkun HopLopin kahvilan pöydän ääreen itseäni tasaamaan. Toisaalta se on vähän hankalaa ja ärsyttävää, toisaalta en voisi onnellisempi olla, että vielä kahdenkin vuoden jälkeen toinen saa oman viisarin värähtämään yhtä voimallisesti kuin ihan suhteen alkuaikoina.
Kaksi vuotta on siis kulunut siitä, kun ensimmäisen kerran katseemme kohtasivat kaupungin yössä. Pian tämän jälkeen huuletkin kohtasivat ja vasta sen jälkeen esiteltiin itsemme. Kuten blogia lukeneet tietävätkin, tästä edettiin hirmuisella vauhdilla. Jo puolentoista kuukauden päästä oltiin kihloissa ja sen jälkeen ollaankin ehditty (kronologisesti listattuna) muuttaa yhteiseen kotiin, tulla raskaaksi, lisääntyä, ottaa asuntolaina ja mennä naimisiin.
Kaksi vuotta, joiden jokaisena päivänä rakkauteni tuota naista kohtaan on kasvanut, mikä tuntuu täysin järjenvastaiselta, kun jo alussa mentiin aiemmin rakenneltujen mittarien katosta läpi niin että hurahti. Rakkausauton vaihdelaatikosta löytyi yllättäen neljäskin vaihde.
Mikä tästä meidän jutusta on sitten tehnyt erilaisen kaikkiin aiempiin parisuhteisiin ja sekalaisiin säätöihin verrattuna? Minkä takia minulla oli jo muutaman tunnin jälkeen miljoona perhosta vatsassa ja samalla erittäin turvallisen varma olo? Minkä takia tarjouduin isäksi meidän tulevalle lapselle jo yhden tunnin tuntemisen jälkeen? Vastaus viimeiseen on varmaankin lähinnä ”melko kova känni”, mutta noihin muihin on hankala antaa yksiselitteistä vastausta. Paljoa en tiedä, mutta tiedän haluavani jakaa elämäni tämän naisen kanssa loppuun asti. Haluan pitää sitä hyvänä ja turvassa, enkä koskaan kyllästy nuuskimaan vaimon kaulaa siitä kohtaa, missä se kaareutuu olkapääksi.
Koska pidän listoista, tässä sellainen syistä, minkä takia meillä pyyhkii ja tulee jatkossakin pyyhkimään hyvin:
- Toisen arvostus ja hyväksyntä.
Kukaan meistä ei ole täydellinen ja täydellinen kumppani onkin sellainen, joka hyväksyy tämän tosiasian itsessään ja kumppanissaan. Rakkautta parisuhteessa joko on tai ei ole, mutta ehdollista se ei voi olla. Vaimo kysyi eräänä päivänä, rakastanko sitä sittenkin, kun se on ihan suonikohjuryppyinen ja vastasin, ettei mulla ole vaihtoehtoja. Joskus mietin, että sitten tilanne on hankala, jos se muuttuisi joskus vaikkapa koiraksi tai A4-paperipakkaukseksi, mutta todennäköisesti rakastaisin sittenkin, vaikka tuossa tapauksessa kyseessä saattaisi olla sellainen kielletty rakkaus ja tietysti vähän yksipuolisempi.
- Kemia ja intohimo.
Tämä on se vähän hämärä tekijä, mikä voi joko kannatella parisuhdetta tai luhistaa sen. Kemia on jotain sellaista, jonka olemassaolon huomaa heti ensimetreillä uuden ihmisen kanssa, sellaista sähköä ja kotoisaa oloa. Kemia on jotain, jonka ansiosta olen aina tulla hulluksi haistellessani vaimoni kaulaa tai tuntiessani sen söpön pikku käden hivelemässä rintakehääni yöunille ryhtyessä. Musta on äärettömän hienoa, että meillä on tuollaisia alussa kuvattuja hetkiä, vaikka arki hulluna kieputtaakin ja väsymys vaivaa. Enkä edes tässä yhteydessä viitsi alkaa seksistä puhumaankaan, kun materiaalia olisi ihan kokonaan omaksi postauksekseen. Intohimoa on oltava ja jollei ole, sitten sitä on tehtävä. Pieni flirtti ja pepun taputtelu pitää pilkkeen silmäkulmassa, arkenakin.
- Armollisuus ja rentous.
Tämän on toimittava itseä ja sitä toista kohtaan. Joskus jää tiskit tiskaamatta, lattiat imuroimatta tai on muuten vain ihan liian väsy, että jaksaisi tehdä yhtään mitään. Tärkeintä on, että antaa toiselle ja itselleenkin luvan kaikkeen tähän. Meidän huushollissa ei ole kovinkaan tavatonta, että vedetään einestä kolmena päivänä putkeen ja se on ihan okei. Meillä ei ole maailman siisteintä, eikä meistä kumpikaan ole esimerkiksi raha-asioissa mestariluokkaa (vaimo on toki tuhatmiljardia kertaa minua parempi noissa jutuissa), mutta silti pärjäillään ja olla möllötellään oikein kivasti. Meillä ei tarvitse harjata hampaita lavuaarin ääressä, syödä ihan kaikkia vihanneksia lautaselta tai aamukiirehtiä peräsuoli pitkällä. Meidän koti on vähän niin kuin Huvikumpu, sillä erotuksella että hevonen on kaksi kissaa ja apinatkin ovat karvattomia. Vaikka on aikuinen, ei tarvitse aina pärjätä ja päteä niin perkeleesti.
- Huumori.
Jos huumorintajut olisivat ihan erilaiset, kaikki olisi paljon hankalampaa. Onneksi meidän jutut natsaa ja vaikka vaimo toisinaan punasteleekin meidän keskinäisille jutuille, ollaan ihan samalla tasolla siinä, miten korkealla mielikuvitus voi lentääkään, kun sen antaa lentää. Olen hirvittävän tyytyväinen siitä, että saan edelleen tuon nauramaan vatsansa kipeäksi vähintään muutaman kerran viikossa.
- Elämänkatsomus.
Me ei kuuluta kirkkoon, poliittinen suuntautuminen on hyvin pitkälti yhteneväinen ja lasten kasvatuksessakin ollaan vahvasti samoilla linjoilla. Vaikka ollaankin tällaisia hippejä, kumpikaan meistä ei esimerkiksi usko sukupuolineutraaliin kasvatukseen, vaan ollaan ennemminkin sukupuolisensitiivisyyden kannalla. Muiltakin osin käydään hyvin yksiin, sillä kumpikaan ei hyväksy rasismia, kiusaamista tai paskapäisyyttä muissakaan muodoissa. Ollaan hyviksiä ja ylpeitä siitä.
Syitä sille on siis paljon, miksi me tullaan niin hyvin toimeen ja miksi tulemme olemaan vähintäänkin ihan onnellisesti kimpassa sinne hamaan loppuun asti. Osa syistä on helppo pukea sanoiksi, mutta se kaikki on vain pieni osa kokonaisuutta, mistä se yhteinen sydän ja elämä lopulta rakennetaan.
Loput on jotain määrittämätöntä. En tiedä mitä se on, mutta se on jotain suurta, pehmoista, lempeää, raikasta ja siinä kuiskii avaruus.
