Puolison kynästä: Ihmisten pojat
Kun ihmisen kalloon taotaan jotain asiaa varhaislapsuudesta saakka, se voi vaikuttaa kahdella tavalla.
Joko se ihminen omaksuu taotun asian Totuudeksi tai sitten se kapinoi sitä vastaan liekillä ja vimmalla. Totta kai tässäkin asiassa on harmaita alueita, mutta tosiasia on, että omien doktriinien kippaaminen jälkikasvun niskaan tulee vaikuttamaan tavalla tai toisella siihen, miten lapsi, nuori ja lopulta aikuinenkin maailman näkee ja kokee. Pahimmillaan tämä näkyy nykymaailmassa siten, että isien ja niiden isien (ja niiden isien) tulehtunut ja menneeseen aikaan jämähtänyt paska saa nuoret miehet tekemään itsemurhaiskuja syistä joita ne eivät edes itse ymmärrä, ja samalla muutaman tuhannen kilometrin päässä isät neuvovat poikiaan siinä, miten eriväriset eivät ole ihmisiä lainkaan ja niitä pitää vetää kuonoon ja ehkä tappaa jos mahdollisuus tulee.
Näillä ihmisillä yhteistä on vääristynyt, ehdoton ja taipumaton kuva ihanteellisesta maailmasta ja siitä, kuka on tarpeeksi hyvä ja oikeamielinen elämään siinä maailmassa. Ei ole pelkkä me, on myös ne. Ei ole ihmisiä vaan ihmisryhmiä. Ei hyväksytä tai haluta oppia vaan tuomitaan.
Törmäsin eräänä päivänä Facebook-päivitykseen, jossa henkilö kirjoitti suhteellisen siivosti aiheesta ”Tytöt ja pojat” ja kertoi, että heillä kotona on ainakin sukupuoliroolit selkeät, että miehet tekevät fyysisesti raskaat kotityöt ja pitävät naisille ovia auki, eikä hänen poikansa ole ihan näillä näppäimillä opettelemassa ompelukoneen käyttöä. Siinä puhuttiin myös pimpeistä ja pippeleistä ehdottomina sukupuolen määrittävinä asioita ja siitä, miten pojat ovat parempia korjaamaan esimerkiksi autoja. Tämä särähti omaan korvaan yllättävän paljon, koska tuollainen ajattelu on niin kaukana omista periaatteista ja maailmankuvasta kuin olla saattaa. Mietin omaa kasvatustani ja sitä, miten minusta on tullut tällainen asiat ja ihmiset sellaisinaan hyväksyvä avoin hippi, joka ei oikeastaan vihaa ketään tai mitään, ja jolle on ihan okei, jos poika haluaa laittaa mekon päälle ja pistää tanssiksi tai jos tytär päättää vanhempana lähteä ammattikoulun autoasentajalinjalle?
Olenko tällainen, koska mulla ei ole oikeastaan koskaan ollut vahvaa isähahmoa, joka olisi kertonut minulle, millainen Tosi Miehen kuuluu olla?
Vaikuttaako lapsuusaikojen lähiöiden ja koulujen kirjava kaveri- ja tuttavajoukko siihen, miten suhtaudun erilaisuuteen?
Omilla vanhemmillani ei ollut vahvoja mielipiteitä politiikasta, uskonnosta, isänmaan tilasta tai oikeastaan yhtään mistään muustakaan. Kyllähän minä riparit ja pyhäkoulut kävin, mutta kotona niistä asioista ei keskusteltu. Sain siis tutustua ja opiskella asioita omin päin ja kun sain tehdä sen itse, ilman liiallista aikuisten ohjailua mielestään oikeaan suuntaan, olen ollut vapaa löytämään elämän varrella oman tieni, omat intohimoni ja mielipiteeni lukemalla, kyselemällä, katsomalla ja kuuntelemalla kaikenlaisia ihmisiä ja heidän tarinoitaan.
Olisi kiva sanoa, että mun lapset saavat yhtä vapaasti löytää aikanaan sen oman juttunsa, mutta ei se ihan niinkään ole. Aion tehdä kaikkeni, että mun lapsistani ei kasvaisi paskapäitä joiden mielestä naisen paikka on keittiössä, miehen autotallissa, maahanmuuttajan jossain muualla tai homojen Helvetissä.
Mun lapset saavat tehdä omaa juttuaan, kunhan suovat sen ilon muillekin.
Mun lapset saavat harrastaa mitä lystäävät, pukeutua kuten tahtovat ja aikanaan rakastua ja hieroa elimiään yhteen ihan kenen kanssa tahansa.
Mun tärkein tehtäväni on varmistaa, että lapseni kasvavat onnellisiksi aikuisiksi, sellaisiksi joiden ei hetkeäkään tarvitse hävetä itseään tai kyseenalaistaa omia intohimojaan harrastusten, mielenkiinnonkohteiden tai ihmissuhteiden saralla.
Jos katsotte lapsianne oikein tarkkaan, sieltä tytön ja pojan takaa paljastuu uniikki, ihana ja ihan omanlaisensa kaunis ihminen jolta voit joko viillellä siivet tai auttaa lentoon.
