Puolison kynästä: Introvertin ruuhkavuodet
Perjantai oli suhteellisen rankka päivä. Mitään kurjia asioita ei varsinaisesti tapahtunut, mutta toimintaa ja sosiaalista kanssakäymistä oli jotenkin tavallista enemmän, mikä tällaiselle introvertille on sangen kuluttavaa, vaikka päivä ihan kiva kaiken kaikkiaan olikin. Ehkä se lopulta katkaisi kamelin selän, kun toimekkaan päivän päätteeksi piti vielä yksi työhomma tehdä hirvittävällä kiireellä ja tohinalla, jonka jälkeen laitoin tallaa pohjaan ja sompailin liukasteluruuhkassa kohti päiväkotia, jonka joulujuhlaan vaimoni esikoinen minut varta vasten oli kutsunut. Siellä sitten tanssahtelin vauva sylissä ja ihmisjoukon ympäröimänä, kunnes pakattiin koko porukka vaunuineen kaikkineen taas autoon ja lähdettiin kohti kauppaa ja kotia. Ihan perussettiä siis useimmille ihmisille, ainakin perheellisille. Ruuhkavuosiksi kutsuvat ja ihan oikeutetusti.
Loppuillasta, kun vaimo meni nukkumaan, jäin taas sohvalle makoilemaan ja uni oli minutkin vienyt jossain välissä. Tälle päivälle ennustan jotain saman sorttista, vaikka saahan sitä nähdä jos pystyisin vähän houkuttelemaan puolisoa seksihommiin illemmalla, kun lapsikatras on saatu tainnutettua. Voi toki olla, ettei niin tule käymään, mutta onpa nyt ainakin ilmaistu tässä, että mieli on altis, vaikka keho olisikin joskus heikko. Ehkä tänään ei ihan seiso, tai ehken ainakaan jaksa päällä olla, mutta jollei tänään, niin ihan varmasti huomenna. Ehkä, jollei väsytä illalla liikaa.
Pakko sanoa, että olen joskus todella kateellinen ihmisille, jotka tuntuvat jaksavan mitä tahansa ja lähtevät työpäivän päätteeksi johonkin harrastuksiin, kun energiaa riittää vielä. Sitten harrastusten jälkeen ne tulevat kotiin siivoamaan, käyvät suihkussa, hoitavat iltapalahommat, penskojen nukutuksen ja iltapuhteiksi vielä askartelevat jumalauta joulukortteja sukulaisille ja tuttaville kartongista, pumpulista ja oljenpätkistä. Päälle kirjoittavat kalligrafiatunnilla opetellun mukaisesti nätisti, että Hyvää Joulua, tekevät aiheesta laajan huomionkerjäyspostauksen Instaan, laittavat pyykit pesukoneesta kuivumaan, lankaavat hampaansa, pyyhkivät tiskipöydän, laittavat lasten vaatteet nätissä pinossa tuolille odottamaan uuteen päivään herääviä pilttejä ja käyvät vielä tykkäämässä Instassa niiden tyyppien päivityksistä jotka tykkäsivät omasta. #christmas #diy #tistheseason #christmascard #cardsofig #houseofcards #mmfdp #merryxmas #lookatme
Tätä on hirvittävän vaikea pukea sanoiksi niin, ettei se kuulosta kammottavan kylmältä ja tunteettomalta, mutta mun vaimoni on ainoa päivittäishenkilö elämässäni, joka ei kuluta mun akkuani ja se puolitoistatuntinen sohvalla lasten nukkumaanmenon jälkeen ainoa hetki, kun saan latautua ja kerätä voimia seuraavaan, ihmisten ja touhun kyllästämään päivään.
Niin kivaa kuin useimmiten onkin, ihan tavallinen arki ja perhe-elämä kuluttavat myös energiaa. Olen aina ollut suunnattoman kateellinen ihmisille, jotka pystyvät rentoutumaan täysillä pienten lastensa keskellä ja joille lomapäivä penskojen kanssa kuulostaa yhtä leppoisalta kuin yksin vietetty sellainen. Itse en ole koskaan tätä ajatusta löytänyt ja mulle tällaiset lomat ovat kaksi täysin erillistä ja erilaista asiaa. Kumpikaan niistä ei ole huono, mutta on niillä minun silmissäni huikea ero, ehkä juuri sen latautumisen suhteen. En myöskään laske ”oikeaksi” vapaa-ajaksi kavereiden kanssa riekuttuja illanviettoja, jouluostosten tekemistä tai mitään muutakaan sellaista, mihin kuuluu useampia ihmisiä. Ne ovat tekemistä ja usein ihan miellyttävääkin sellaista, mutta palauttavaa se ei ole. Varsinkin nyt vauvavuotta vietettäessä olen useammin kieltäytynyt kuin myöntynyt illanviettokutsuista erilaisissa työ- tai kaveriporukoissa, kun vaihtoehtona on ollut viettää edes se pari tuntia ihan hiljaista, omaa aikaa illalla lasten mentyä nukkumaan.
Minähän sanoin, että asiaa on hankala selittää, ja kaikki tämä kuulostaa varmasti ihan järjettömältä varsinkin sellaiselle ihmiselle, joka nimenomaan SAA energiaa ihmiskontaktista, tylsistyy ollessaan yksin ja nauttii joulukorttien väkertämisestä, mieluiten ystäväporukassa. Toisaalta taas samankaltaiset varmasti löytävät itsensä näiltä riveiltä ja taputtavat vienosti ja huomiota herättämättä käsiään.
Olen aina ajatellut, että ehkä elämä ekstro- tai edes ambiverttina voisi olla tietyllä tavalla helpompaa. Sitä vain kirmailisi paikasta toiseen tekemässä juttuja, hoitaisi hommat ja vielä toiset hommat siihen päälle. Illalla sitä kävisi karaten jälkeen vielä kaljalla kavereiden kanssa ja viikonloppuna kalassa, raahaisi lapsia harrastuksiin ja yhtään lastenohjelmia ei katsottaisi, kun tervehenkisiä Harrastuksia touhuttaisiin yhdessä. Koskaan ei väsyttäisi ja Omaksi Ajaksi riittäisi hyvien ystävien kanssa vietetty ilta seurapelejä pelaten.
Koska vaimonikin kuuluu samaan, touhuissa helposti kuluvien introverttien uljaaseen rotuun, ymmärretään toisiamme hienosti ja aistitaan, kun toiselta alkaa olla energiat lopussa. Tästä syystä meidän arki rullaa hyvin, kun jaetaan taakkaa tasapuolisesti. Olen loputtoman kiitollinen vaimolleni, joka meidän tiimistä on se joka etupäässä jaksaa lapsille järkätä kivoja leikkejä tai tekemistä, kun itse lähinnä hoitelen iltaisin siivoushommia tai vien vauvan iltauni-ulkoilulle, päivän sosialisoinneista toipuen. Arki kulkee eteenpäin, ja vaikka sitä joskus vain raahautuu mukana polvet vereslihalla, kyydissä pysytään yleisesti ottaen ihan hienosti, vaikka välillä ote vähän lipsuukin.
Koska mulla ei ole koskaan ollut sisaruksia, eikä suhteet muuhunkaan sukuun ole olleet läheiset tai lämpimät, suurin osa lapsuus-, nuoruus- ja osa aikuisvuosistakin kului lähinnä omassa sisäisessä maailmassa matkaillen, galakseissa surffaillen ja lohikäärmeiden kanssa shakkia pelaten. Luova mieli tarvitsee maailmoja tutkittavaksi ja avaruuksia eksyttäviksi, ja sen kaiken pursuavan, helähtelevän, välkehtivän ja tirskahtelevan kun joutuu puoliväkisin tunkemaan ajatuksen taakse ruuhkavuosien ajaksi, kipu voi joskus käydä lähes sietämättömäksi.
Vuorokaudessa on vain rajallinen määrä tunteja, eikä niiden sekaan mahdu kovinkaan monena päivänä ihan riittävästi hiljaisuudessa lepäämistä ja mielikuvitusmatkailua. Sen sijaan on perhejuttuja, työjuttuja, kaupan jonoja, vakuutusmaksuja, roskapusseja, tuulilasin skrapaamista, loputonta väsymystä ja sohvalle nukahtamisia, mutta myös lasten pöljiä vitsejä, yllättävän hyviä makaronilaatikoita, jalkahierontoja sohvalla, valmiiksi keitettyjä kahveja, vauvan ryömimisen ihmettelyä, yllättäviä halauksia, kissan kehräämistä ja yhteisiä koko perheen satuhetkiä.
Kyllä tällaisessa ruuhkassa ehkä sittenkin ihan mielellään istuu. Sille kaikelle muulle ilmaantuu kyllä aikaa myöhemmin.
